Siirry sisältöön

ARVOSTELUT RYPSISATEESTA

ARVOSTELUT - JYRI HOKKINEN - RYPSISADE


Blogi: Kirjavaras Rere / Reija Karvonen / 12.01.2016 »

Blogi: Elämä on ihanaa / Mannilainen / 10.1.2016 »

Heikki Ollikainen. Ruumiin kulttuuri 3/2015 »

Kari Varvikko. Tanotorvi 8/2015 »

Juha Mäntylä. Kirjan vuoksi 01.08.2015 »

 

 

Blogi: Kirjavaras Rere / Reija Karvonen / tiistai 12. tammikuuta 2016

Jyri Hokkinen: Rypsisade

[..Takakannen kuvaus kirjasta jätetty pois..]
Ensimmäiseksi haluan huomauttaa, että Rypsisateeseen ei pidä tarttua kuin normaaliin rikoskirjaan. Sitä se ei ole. Vaikka näiden kansien väliin on saatu koottua yksi tarina, on se kuitenkin vain osa suurempaa kokonaisuutta, joka tulee lukijalle aukeamaan sarjan myöhemmissä osissa Hammurabin hengessä ja Barbelon sisaret, joita kirjailija on lupaillut tälle vuodelle. Tämä tarinan jakaminen useampaan kirjaan on mahdollistanut sen, että henkilöhahmot ja tapahtumat saavat erilailla tilaa ja aikaa.

Henkilöhahmoja kirjassa on jokunen. Foka itse on minusta ainakin jokseenkin ristiriitainen hahmo. Toisaalta hänessä on entisen poliisin kunniallisuutta ja karatekan itsekuria, toisaalta hän taas antaa melko paljon tunteidensa viedä. Alkoholista puhumattakaan. Fokan isä Antti on sympaattinen mies, josta itse ainakin toivoisin saavani lukea enemmänkin. Mainittu nuori naispoliisi Miia vaikuttaa myös hyvältä tyypiltä, mutta hän jää vielä vähän etäisemmän oloiseksi tarinan tässä vaiheessa. Ehkä tilanne muuttuu tulevissa osissa. Ja mitä tulee kirjan roistoihin… No, heille saa hymyillä, mutta henkilökohtaisesti olisin valmis myös itse hoitelemaan ainakin yhden heistä päiviltä.

Rypsisateen yhdeksi eduksi voi nähdä sen, että hahmoille on todella annettu tilaa kasvaa. Päähenkilöt ovat ihmisiä, joilla on elämää myös työnsä ulkopuolella. He käyvät laivalla, baarissa ja heillä on harrastuksia. Foka harrastaa karatea ja Miia omaa itsepuolustuslajiaan. Näin ollen he eivät vain temmo hatusta hienoja potkuja tai iskuja. He oikeasti osaavat ne. Tämä tekee tarinasta ja henkilöistä uskottavia.

Uskon, että Hokkisen tyyli kirjoittaa tulee jakaman mielipiteitä. Toisaalta teksti on suoraviivaisen sujuvaa ja tapahtumat etenevät hyvää vauhtia. Toisaalta se taas on vielä hieman hiomatonta ja paikoitellen kankeaa. Itselläni kirjan lukeminen lähti hitaanlaisesti liikkeelle, mutta sitten kertomus alkoi lämpenemään ja alkukankeus tekstistä häipyi. Silloin tällöin tekstissä on havaittavissa alun jälkeenkin pientä kömpelyyttä, mutta omalla tavallaan tämä “kankeus” antaa tekstille oman särmänsä. Se nimittäin ilmentää melko hyvin päähenkilö Fokan sielunmaisemaa - rosoinen elämä, rosoista tekstiä. Lisäksi Hokkinen on osannut päättää kirjan hyvään kohtaan. Tavallaan yksi vaihe on saatu päätökseen, mutta yhä on auki moniakin kysymyksiä. Näin lukija jää odottamaan lisää.

Rypsisade on mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jota kannattaa kokeilla jos kaipaa pientä piristyspotkua rikoskirjojen maailmassa.

---

Blogi: Elämä on ihanaa / Mannilainen / 10.1.2016

Jyri Hokkinen: Rypsisade

Rypsisateen päähenkilö on Tapio ”Foka” Fokin. Foka on entinen rikospoliisi, joka toimii nykyään ovimiehenä Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa kuppilassa. Tukholman reissullaan Foka riitaantuu kolmen venäläisen kanssa, joista yhden kanssa hieman enemmänkin. Venäläinen janoaa kostoaan ja sen saakin, mutta mitä tapahtuu koston jälkeen. Tapahtumat alkavat rullata aivan käsittämättömällä tavalla eteenpäin.

Foka on henkilönä lähes joka naisen unelma, vaikka itse henkilökohtaisesti hieman vierastin muutamia Fokan tapoja, mutta kuka meistä täydellinen olisikaan? Foka harrastaa karatea, josta kirjassa onkin varsin kattavat kuvaukset. Ainakin lajia tuntematon allekirjoittanut tunsi pääsevänsä varsin uuteen ja mielenkiintoiseen maailmaan karateharjoituksista lukiessaan. Rypsisateessa Foka tutustuu ja rakastuu unelmanaiseen Miian ja tunne vaikuttaa olevan molemminpuolinen. Miia on hyvä lisä kirjassa, vaikka odotin ehkä, että Miia olisi ollut enemmän näkyvissä loppukuvioissa. Fokan suhde isäänsä Anttiin on hieno ja kunnioitettava. Foka arvostaa isäänsä ja Antti-isä puolestaan tukee Fokaa.

Vaikka Rypsisateessa on muutama kielellinen asia, jossa itse olisin käyttänyt toista ilmaisua, on kirja helposti ja nopeasti luettava. Kirjan luvut ovat mukavan lyhyitä. Kirjaa voi helposti lukea pienissä pätkissä tai sitten niin kuin minä itselleni hokien, että luen vielä tämän luvun ja yhtäkkiä huomaankin, että olen ahminut kirjasta puolet. Mielestäni Rypsisade huokuu testosteronia ja kirjan luettuani sanoisinkin, että kirja on miehinen kirja. Tämä ei kylläkään tarkoita sitä, ettei kirjaa voisi naiset lukea. Voi lukea ja kannattaakin lukea.

Rypsisateen tarina etenee loogisesti ja lukijan on helppo pysyä mukana. Kirjan loppuhuipentuma on mielestäni yllättävä ja kamala. Ainakin itselläni tarina jäi pyörimään päähäni ja seuraava yö oli unenlaadultaan hieman heikko. Kirja jättää monta asiaa avoimeksi, mikä on hyvä keino koukuttaa lukijaa janoamaan lisää. Itse ainakin toivon, että avoimille asioille tulisi jatkossa selityksiä, koska lukijana haluan tietää, mitä tapahtuu vastaisuudessa.

Jyri Hokkisen Rypsisadetta suosittelen dekkareita ahmiville sekä henkilöille, jotka eivät jaksa kahlata tiiliskiviteoksia läpi.

Kirjalle annan tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Kiitos Hogaselle kirjasta ja lukunautinnosta.

---

Ruumiin kulttuuri 3/2015 21.10.2015 Heikki Ollikainen

Karateka läträä

Jyri Hokkinen: Rypsisade. Hogane Publishing. 237 s.

Rypsisateen perusasetelma riittää hyvinkin dekkarin aiheeksi. Kirjan sankari Tapio "Foka" Fokin, ansaitsee nyt leipänsä ravintolan ovimiehenä. Tarinan vastapoolina huumetukkua pyörittää Rami Temonen, joka pitää peitebisneksenään pitseriaa. Sen kellarissa venäläiskolmikko pakkaa amfetamiinia. Eli Venäjän tuonnin varassa eletään.

Koston kierre alkaa, kun Foka tulee juovuspäissään losauttaneeksi yhtä moskovalaistrion jäsentä turpaan Tukholman risteilyllä.

Vauhtia ja toimintaa kirjassa riittää aina veriseen ja pölyiseen loppuun asti. Tyyli on niin kovaksikeitettyä, että kolisee. Rippu romantiikkaa tulee mukaan, kun Foka virittelee suhdetta virassa toimivaan poliisiin Miia Heliövaaraan. Pulp-perinteen tapaan henkilökuvien syvyys ei ole kerronnan tähdellisin asia.

Juonen kuljetusta häiritsee kahden teeman tavattoman yksityiskohtainen käsittely. Fokan karateharjoituksia kirjailija kuvaa piinallisen tarkasti. Ja vähemmätkin juomissessioiden kuvaukset riittäisivät todistamaan Fokan harjaantuneeksi alan mieheksi.

Siinä mielessä kaunokirjallisuuden kirjoittaminen on karaten kaltaista, että tarvitaan toistoja, toistoja ja toistoja sekä nöyryyttä ottaa oppia mestareilta. Rypsisateen loppusivu lupaa sankarin seikkailuille jatkoa. Eikun menoksi - ja ensi kerralla pilkut oikeille paikoille.

Heikki Ollikainen

---

Tanotorvi 8/2015 9.9.2015 Kari Varvikko

Kantsun kundi kirjoitti pirteän esikoisdekkarin

Jyri Hokkinen: Rypsisade. Hogane Publishing. 237 s.

Kun huomasin, että Jyrin esikoisdekkarin päähenkilön, entisen poliisin, portsarin sukunimi oli Fokin, se huvitti. Kaikkihan tietävät mikä fuckin tarkoittaa. Kun se on Jyri Hokkisen keksimä nimi, se sopii Fokinille kuin veitsi voihin.

Dekkaria lukiessani hämmästelin, miten sujuvaa tekstiä varsinaisena leipätyönään koodaajana työskentelevä Jyri oli saanut aikaiseksi. Tunnen nyt lähellä viittäkymmentä ensitekstinsä kirjoittaneen miehen jo hänen lapsuudestaan. Hän oli 70-80-lukujen taitteessa mukana yhdessä omien poikieni kanssa Kannelmäen sukelluseura H2O:n nuorisotiimissä. Jo lapsena Jyri oli vauhdikas ääneenpuhuja, mutta on hienoa, että hän on nyt keski-iässä löytänyt myös luovat kirjalliset kykynsä.

Esipuheessa Jyri kertoo, että eräänä aamuna viime huhtikuussa hän päätti kirjoittaa nyt julkaisemansa kirjan. Siis tämä rikosromaani syntyi neljässä kuukaudessa. Se on äkkinäiseltä kova saavutus, kun myös kielellinen ilmaisu on lähestulkoon oikeaoppista ja teksti ilman painovirheitä.

Rypsisade kertoo Sörkassa portsarina toimivasta Tapio 'Foka' Fokinista, joka lomamatkallaan Tukholmaan riitautuu kolmen venäläisen miehen kanssa. Myös karatea taitava x-skoude saa oppia mistä täi kusee, kun ryhtyy ojentamaan äijiä Ruotsin laivalla.

Huumeet astuvat kuvioihin ja kauppa käy niin Stadissa kuin Moskovassakin. Silloin kun kysymys on kamasta, hinta on myös korkea. Foka on siitä hyvä tyyppi, että häntä ei ole korotettu jalustalle vaan x-poliisi dokaa, röökaa, nuuskaa, tappelee ja jopa naikin.

Ja mikä parasta; gimmakaveriksi ajautuu virassa edelleen vaikuttava vanhempi konstaapeli Miia. Ennestään Fokalla on kotona uskollinen ystävänsä, metsästyskoiraksi jalostettu beagle Japi. Lisäksi Kantsussa asuu leski-isä, joka hoitaa Japia tarpeen mukaan ja jonka kanssa Foka on yhteydessä lähes päivittäin.

Kirjan tapahtumat etenevät luontevasti ja kirjoittaja houkuttelee lukijaa palkitsevasti eteenpäin. Ilmeisestikin entisenä karateharrastajana Jyri on ehkä hieman liiaksikin kuvaillut lajin hienouksia, lyöntejä ja sanontoja. Karatesta kiinnostuneille ne varmastikin avautuvat, mutta tavalliselle löhöäjälle saattavat jäädä vieraiksi.

Juonen loppuratkaisut ovat yllättäviä, etten sanoisi häkellyttäviä. Moni asia jää myös askarruttamaan, ehkä jopa vastausta vaille. Mutta kun Fokan seikkailuille on luvassa jatkoakin, niin uskon että odottavan aika ei tule pitkäksi, jos kirjoittaja on yhtä ripeä kuin esikoiskirjassaan.

Kantsussa on ennenkin kasvanut luovia kykyjä myös kirjallisella alalla. Hienoa, että homma jatkuu. Suosittelen. Mot.

Kari Varvikko

---

kirjanvuoksi.blogspot.fi / Juha Mäntylä / 01.08.2015

Jyri Hokkinen - Rypsisade / Hogane Publishing

Sattumalta monen mutkan kautta löysin Jyri Hokkisen uuden kirjan, onneksi se sattuma tuli.

Entinen rikospoliisi, Tapio “Foka” Fokin toimii ovimiehenä Helsingin Sörkassa. Lomatkallaan Tukholmaan hän riitautuu kolmen venäläisen miehen kanssa.
Foka saa oppia, kuinka kovan hinnan voi yhdestä harkitsemattomasta teosta joutua maksamaan ja kuinka nopeasti euforinen onni voi muuttua täydelliseksi painajaiseksi.

Kirjan päähenkilön, Tapio Fokinin, tarina on tuttu aika monesta dekkarista, entinen poliisi joka jossain vaiheessa saa tarpeekseen ja siirtyy yksityiselle puolelle, niin tässäkin. Jyri Hokkisen tapa viedä tarinaa eteenpäin on nopeaa, nopeita käänteitä ja hyvin miesmäistä kerrontaa. Erityisesti kirjassa pisti silmään tarkat kuvaukset karateharjoituksista, ja tekstistä päätellen se on kirjailijan yksi harrastuksista. Pelkästään tämän kirjan lukemalla saa jo hyvän oppitunnin karaten eri käskyistä ja tavoista miten lajia harrastetaan.

Kerronta kirjassa on sujuvaa ja juuri sellaista mitä itse tykkään lukea, ei turhaa jaarittelua vaan tarina menee eteenpäin kokoajan. Huolimatta pienistä notkahduksista niin esikoiseksi tämä on vallan hyvää ja viihdyttävää luettavaa, ja kuten kirjassakin luvattiin jatkoa on tulossa, sitä odotan.

Mietin pitkän aikaa kirjaa lukiessani mistä tämä kirjan nimi juontaa juurensa, mutta kun oli kirjan lukenut niin selvisihän se. Kirja on kaikenkaikkiaan hyvä ja tiivispaketti, tyylikäs ulkokuori kruunaa tämän lukuelämyksen.

Suosittelen tätä kaikille jotka tykkäävät viihdyttävästä dekkarikirjasta jossa ei turhia löpistä vaan tehdään asiat niin kuin ne pitää tehdä, eikä jauheta turhia.

Loistavan esikoisen kirjailija on saanut aikaiseksi ja sitä jatkoa tosiaan odotetaan.

http://kirjanvuoksi.blogspot.fi/

---