Siirry sisältöön

Elämä ilman telkkaria

Myin uuden 55" taulutelkkarini pois tossa jokunen aika sitten. Merkittävin välitön muutos oli outo tyhjä kohta olohuoneen tv-tasolla. Taso on nyt orvon näköinen ja olohuoneen yleisilme näyttää siltä kuin olisi varkaat käyneet kylässä. Ehkä pistän tv:n tilalle kasveja tai jotain muuta, mutta telkkaria siihen ei ihan heti enää tule.
Telkkarista luopumisella on ollut vain positiivisia vaikutuksia. Olen saanut lisää aikaa. Loputtoman määrän tunteja, jotka kuin huomaamatta tv ennen varasti.

Mitä putkelta tulee?

Teen pääosin töitä kotiofficella. Mulla on ollut sellainen tapa, että kun pidän safkatauon niin avaan telkkarin. Rullin kaikki kanavat läpi ja useimmiten löydän jotain, mitä voin pitkin hampain tsiigata ruokailun ajan. Mutta noin pääsääntöisesti telkkarista tulee sellaista paskaa, ettei kukaan olisi sitä uskonut jos ohjelmien nimiä olisi alkanut luetella kymmenen vuotta sitten: Karkkikuningatar, Hurjat tonnikalat, Perähikiän sankarit, Romuraudan valtiaat, Tahdon morsiuspuvun, Rikkaiden deittipalvelu, Häät sulhasen tapaan, Paratiisihotelli Norja, Ensitreffit alttarilla Australia, Erohotelli, .... Siis oikeesti nyt!!!!

Mutta pahinta on Astral-TV !!!!

Astral-TV:ssä poistetaan kirouksia, parannetaan käsiä heiluttemalla sairauksia, paukutetaan noitarumpua ja kilistellään kelloja =D =D =D =D =D
Mutta asia on mielestäni kuitenkin vakava. Valtakunnallisella kanavalla lähetetään tollasta, jota saattaa katsoa vaikka pienet lapset. Suomessa vuonna 2018 ?!?!?!?!?!
Kyllähän kanavat on aina kumartaneet rahan edessä, mutta tää on jo ihan vaan liikaa =(

Takaisin aiheeseen - mites elämä sujuu ilman telkkua?

Jossain vaiheessa käytin telkkaria uniriepuna. En osannut nukahtaa ilman, että telkkarista kuuluu jotain taustahöpinää. Ihan turha tapa. Nykyään pistän simmut kiinni ja nukahdan. Unirytmi on kohdillaan ja aamulla levännyt olo.
Päivisin aikaa on enemmän. Jos ennen katsoin telkkua esim. kolme tuntia päivässä, niin se tekee yli tuhat tuntia vuodessa. Se on noin 17 prosenttia koko valveillaoloajasta!!! Eli 17 prosenttia elämästä - huh huh!!! Näille tunneille voisi tietysti keksiä muutakin käyttöä.
Nykyisin tulee soiteltua enemmän skittaa (edelleen huonosti), pitkiä puheluita kavereille ja luettua kirjoja. Telkkaria katsoessa mulle tuli harvoin sellainen olo, että olipas mahtava juttu. Kirjoja lukiessani koen jatkuvasti ahaa-elämyksiä ja voin myös valita milloin ja mitä luen. Myös aikaa omalle kirjoittamiselle löytyy paremmin. Uutta Foka kirjaakin pukkaa taas vauhdilla.

Dodii - elämää telkulla tai ilman, mutta painetaan vahvalla tunteella uutta syksyä kohti =)

~ Hogane ~

 

Hogane -5 Topi +-3

Pahimmat helteet alkaa olla lusittu ja kesä kääntyy loppua kohden. Tänä kesänä päätin pitkästä aikaa viritellä vanhan koneen vähän säädyllisempään ruotuun ja tipauttaa 10 kiloo turhaa painoa pois. Topin kanssa on kävelty keskimäärin kymppi päivässä ja aamuisin olen huiskinut vanhasta muistista 30 - 45 minuutin karatesettejä.

Ruokavalion osalta noudatan "osittaispaastoa" eli syön aamiaisen vasta 12 jälkeen. Yleisin ateria kuurillani on puuro+raejuusto+oliiviöljy. Tällä systeemillä reilussa kuukaudessa tippunut puolet tavoitteesta. Juu - ja tiedän, että lihasta palaa, mutta sitä saa aina takaisin kunhan tulee aika tarttua rautoihin =)

 

Eniten v-uttaa kaikki
Jatkuva pienessä nälässä kärvistely kysyy kyllä lehmän hermoja. Pinna on koko ajan vähän turhan tiukalla, mutta on tää tehty ennenkin =)
Nälkää on edessä vielä kaksi kuukautta kun kokemukseni mukaan painon tippuminen hidastuu koko ajan. Eikä yli viiskymppisen konekaan enää hyrrää niin kuin nuorena.

Koko vuosi 2018 on ollut ja tulee olemaan ihme kärvistelyn vuosi. Alkupätkän tappelin serotoniini-lääkityksen lopettamisesta seuraavien vieroitusoireiden kanssa ja toinen puolisko menee sitten nälässä =D

 

Topi +-3 vuotta

En oikein koskaan ole keskittynyt ajan kulumiseen. Aika usein olen väärässä sen suhteen mikä viikonpäivä on menossa. Olen kuitenkin joka vuosi pistänyt Topin syntymäpäivänä face-päivityksen, jossa on ollut myös Topin ikä. Tänä kesänä pikkuherran oli määrä täyttää mielestäni yhdeksän vuotta.
Juttelin rakkaan exäni kanssa puhelimessa joskus alkukesästä ja hän sanoi Topin täyttävän 12 vuotta!?!?!?!? Exä on aina ollut oikea kävelevä kalenteri ja uskoin epäröimättä asian todeksi. Hajosin ihan täysin. Mihin hemmettiin rakkaan dogini elämästä katosi kolme vuotta!!! Tiedän, että beaglet elävät keskimäärin 12-15 vuotta. En voinut kestää ajatusta, että minun pitäisi alkaa valmistautua rakkaasta kämppiksestäni luopumiseen lähivuosina.

 

Jokunen päivä sitten mainitsin tästä mystisestä ikähypystä kaverilleni, joka sanoi ettei Topi mitenkään voi olla 12-vuotias. Kaivelin sitten kotona herran syntymätodistuksen ja JIPPIIIIIIIIII !!!! Ukkeli on justiinsa täyttänyt yhdeksän =)
Muuten ihan paksa päivä sai iloisen lopun. Vielä mennään vuosia Topin kanssa niin, että heiluu.

Muistakaahan, ettei ihmiset tai eläimet elämässämme ole ikuisia. Nauttikaa kaikista elämäänne rikastuttavista olioista ympärillänne kulki ne sitten kahdella tai neljällä jalalla =)

~ Hogane ~

Pannaax hiekkaa housuihin

Eka City 4:04

Marathonien juokseminen tuli mun elämään vähän pyytämättä. Joskus about 30 vuotta sitten karateopettajani Sensei Oey ilmoitti, että kaikki jotka vetävät treenejä juoksevat City Marathonin kesällä. Ekat lenkit vetelin kevättalvella. Pohjakunto oli aika kova. Treenailin silloin joka päivä useamman tunnin karatea. Juokseminen osoittautui kuitenkin ihan eri jutuksi. Nopeasti hiffasin, että homman nimi onkin totuttaa polvet, lonkat, yms. vähän pitempiin lenkkeihin.
Kuukauden treenin jälkeen viikon pisimmät lenkit alkoi olla jo viittätoista kilsaa. Joskus kuukausi ennen Cityä oli koko valmentajaporukan tarkoitus vetää noin testimielessä 30 kilsan yhteislenkki. Mulla sattu olemaan sinä päivänä joku meno. En muista mikä, mutta joku tyyliin häät tai muu perhejuhla. Sanoin, että mä en ehdi vetää kuin ekat 20 kilsaa ja sit on mentävä kemuihin. Kun sitten yhteislenkillä oltiin ja mun oli pakko keskeyttää se, niin koutsi heitti jonkun läpän tyyliin, että aika sopivasti sattui toi Hokkisen kiire tohon 20 kilsan kohdille. Ai kuttu, että mä otin siitä nokkiini. Päätin, että pesen koutsini tosta hyvästä pystyyn Cityllä. Sain siitä mukavasti kipinää lopputreenaamiseen ja söinkin stadikalla sämpylää siinä vaiheessa kun koutsi ylitti maaliviivaa =D.

Joukahainen - paras lenkkikaveri ever

HCM 1998

Seuraavina vuosina treenaasin itteni aina sellaiseen kuntoon, että HCM meni läpi just ja just. Juoksin useamman kerran saman ajan; 4:39. Se oli mun sellainen diesel-vauhti, mihin pääsi muutaman kuukauden treenillä. Treenikilsat oli vuodessa välillä 200 - 400. Yhtenä vuonna taisin innostua juoksemaan tuhat kilsaa, mutta siinä joutui jo käymään viikottain hierottamassa jalat ja varoa koko ajan koputtelevaa penikkatautia.

Noina vuosina tuli viikon pitkä lenkki juostua kaverini Joukahaisen kanssa, joka oli treenikaverini Vantaan Kokondosta. Opin Joukahaiselta paljon juoksemisesta; mm. sen, että jos oikasee niin munat pienenee sentillä. En ikinä uskaltanut kokeilla =D Meidän lauantain pitkät lenkit muodostu välillä melkoiseksi äijäilyksi. Lähdettiin matkaan aina Pitkäkoskelta ja juostiin Kaivariin ja takas. Paitsi sen jälkeen kun tämä kahjo lenkkikaverini keksi "Larun keikan". Kerran oltiin kääntymässä takaisin Stadin päässä kun Joukahainen heitti: "Vedetääks Hokkinen Larun keikka".
- Mikä ihmeen Larun keikka?
"No juostaan kato tästä Lauttasaaren kautta Espooseen ja sit Espoosta bäks Stadiin sit Pitkäkoskelle."
- No vitti, kyllähän me vedetään.

Siinä alkoi sit lauantailenkit venymään =) Joskus vedettiin vaihtelun vuoksi pitkä lenkki kiertämällä Paloheinen vitosen pururataa. Siinä sai kipeet sääret vähän leediä kun juostiin pehmeellä alustalla. Kerran sitten sattui vähän sateinen päivä. Lenkin peruminen ei sen kahjon kanssa tullut kysymykseenkään. Se päivä vaan sattui olemaan sateisin päivä Stadissa moneen vuosikymmeneen. Juostiin neljä tai viisi kertaa Paloheinän vitonen ihan järjettömässä kaatosateessa. Alamäissä purut meni ohi meistä kun rankkasade muutti pururadan pelkäksi radaksi. Purtsilla oli pari aika korkeeta mäkeä. Salamat hakkas siinä ympärillä ja opin sillä lenkillä sen, että lähelle lyövä salama ei ole valkoinen, vaan värjää koko alueen lilalla valolla (plus, että tärykalvot meinaa poksahtaa).
Paras lenkki on rankka lenkki. Yhtenä suvena oltiin sit molemmat niin hyvässä kunnossa ettei Larun keikatkaan oikein enää tuoneet toivottua kärsimyksen tunnetta. Juostiin siinä jossain about 15 kilsan kohdilla ja Joukahainen pukahti:"Meneex jotenkin liian helposti?"
- Joo, ei kyl tunnu missään
"Pantaisko vähän hiekkaa housuihin, että tuntuis ees jossain?"

Marathon treenaamatta

Ei pal naurata

Joukahainen pisteli vuosien aikana koko joukon marathoneja yksin. Kerran sitten se pyysi mua kuskiksi kun oli menossa Forssan Suvi-illan marathonille. Siinä automatkalla hiffasin, että mullahan  on sortsit ja lenkkarit. Kun ei oikein kiinnostanut seisoskella parkkipaikalla neljää tuntia, niin pistin jälki-ilmoittautumisen ja päätin hutasta siinä aikani kuluksi itekkin marathonin. Kilsoja vaan ei ollut alla käytännössä yhtään ja päällä vähän semmoinen semi-löysä karateopettajan kondis =D

Kun olin juossut kuusi kilsaa oli molemmat polvet jo ihan tulessa. Ihan kuin molemmista ois lyöty naula sivusta läpi. Siinä sitten kelailin, että tästähän tulee varmaan lepposa lenkki kun matkaa on vielä 36 kilsaa jäljellä. Mä en ole koskaan askeltakaan marathonilla kävellyt ja se oli mun ainut tavoite tuollakin reissulla. Huonon kondiksen takia tuli ehkä juotua sporttijuomia normaalia enemmän ja jossain parinkympin kohdilla iski kauhee kusihätä. Siellä mitään vessoja ollu. Reitti kulki pientaloalueen läpi ja joka pihalla on oli vorssalaisia ihmettelemässä juoksijoita. Parin kilsan päästä kohdalle tuli kuitenkin ihan snadi kuusimetsikkö, jonne hiippailin kuselle. Olin siinä just saanut aloiteltua kun huomasin, että molemmissa jaloissa piti puffettia about sata hyttystä. Aloin siinä sit jotenkin ravistelee klabeja ja hytkymään sillä seurauksella, että kusin shortsit märiksi ihan kauttaaltaan. No ei muuta kuin takas radalle. Lonkasta alaspäin ei ollut enää mitään tuntoa ja kuset housussa =D
Kun sitten lopulta tulin urheilukentälle ja ylitin maaliviivan, olin käyttänyt kaiken spiritin mitä äijästä löyty. Juoksin ekat kymmenen kilsaa ehkä jaloilla ja loput 32 kilsaa tahdonvoimalla. Maalissa sanoin Joukahaiselle, että jos tota maaliviivaa ois siirretty metrikin eteenpäin niin oisin varmaan alkanut spiidaa =)

No mikäs on sitten tarinan opetus? Ei hajuukaan - tai ehkä se, että vaikka olis vähän kusta housussa, niin ei haittaa. Anna mennä loppuun asti. Tee se mihin olet ryhtynyt. Reidet paranee ja kusi kuivuu, mutta muistot on ikuisia =)

~ Hogane ~

 

Myyrä, mehiläinen ja lepakko

Mä oon jotenkin aina diggaillut eläimistä (silleen terveellä tavalla). En muista kuinka vanha olin tuona kesänä kun viereinen kuva on napsaistu, mutta sillon mulla oli kesy harakka, jonka nimi oli Mikko. Nappasin sen kiinni ennen kuin se osas lentää. Joo tiedän, että oli vähän dorka temppu. Eniveis mä ruokin sitä ötököillä ja madoilla. Siinäkin vaiheessa kun se sit oppi lentämään se tuli vielä takas tohon mun olalle istumaan - paitsi kerran sit ei enää tullutkaan. Mutta jo ihan pikkukundina mulla oli taipumus keräillä luontokappaleita "hoitooni". Mökin pihalla oli pieni lammikko kallionkolossa, jonka luonnollisesti täytin ahvenilla ja kiiskillä. Jälkimmäiset kestivät hoivaviettiäni paremmin =D

Stadin kanahaukkojen smyygailusta olen jo kirjoittanutkin, mutta sen lisäksi olen Suomen johtava variskuiskaaja. Oletan, että tätä tarvii vähän avata =)
Aikoinaan kun asuin Paloheinässä tuli juostua paljon lenkkejä. Reitti kulki aina Tuomarinkartanon peltoalueitten välistä kulkevaa pitkää suoraa. Siinä tienreunassa oli aina melkein samassa kohdassa variksia. Yritin juosta niiden ohi niin ettei ne säikähtäisi lentoon. Aluksi ne lähti aina kaikki. Ärsyttävää. Eix ne tajunnut, että mua ei tarvii pelätä. No aloin sitten juoksemaan niitä kohti kuin vanha mohikaani mahdollisimman rauhallisesti ja vähitellen osa jäikin paikoilleen. Mä sanoin niille aina ohi juostessani, että iisisti poitsit - mä oon teidän kaiffari tms. Paluumatkalla sit aina sama uusiksi ja aina jäi muutama varis enemmän lähtemättä karkuun. Kerran sit koko varisgängi pysyi paikoillaan ja mä koin saavuttaneeni jotain =D

Myyräkuumetta ja Salmonellaa

Vein kerran sanomalehtiä roskiin ja palatessani tyhjän muoviroskiksen kanssa näin lumihangella myyrän. Tuli siinä sitten mieleen, että mun tyttäret tuskin ovat nähneet myyrää, joten otin sen kiinni. Innosta pinkeenä sit himaan myyrä ämpärissä - Tulkaas mimmit kattoo myyrää. Aikamme uutta "kaiffaria" ihmeteltyämme päästin sen ulos. Seuraavana aamuna oli teksti-tv:ssä, että kolme kuollut myyräkuumeeseen ja useita henkilöitä teholla =D

No alkukesästä näin sit kerran Paloheinän laskettelurinteen lähellä hiekkatiellä linnunpoikasen. Otin sen varovasti handuun ja ajoin fillarilla himaan. Soitin jonnekin pieneläinklinikalle (lintu handussa), että mites tätä kaveria vois jeesata. Vastaus oli, että ei mitenkään. Vie se takas sinne mistä löysit. Mut toivottavasti, et ole koskenut siihen paljain käsin. Pikkulinnut kantaa melkeen kaikki salmonellaa.
Exä sanoi, että voisko toi eläinten himaan roudaaminen loppuu =D

Pimppari pulassa

Erään kerran olin soutamassa kuhaa Orimattilassa Mallusjärvellä. Olin just heittänyt kax uppoavaa vaappua veneen perään ja aloin nykiä faijan tekemää puuvenettä liikkeelle. Samalla huomasin parin metrin päässä vedessä pörräävään mehiläisen. Kaveri oli ylittänyt järveä ja oli vissiin ruudit loppunut kesken. Sekan mietin, että vaaput pohjaan vai pimpparia pelastamaan. No tietty pörriäinen ylös järvestä ja laskin sen varovasti veneen pohjalle kuivattelemaan. Siinä se päristeli ja pöristeli varmaan viisi minuuttia. Yhtäkkiä se lähti kerrasta lentoon ja nousi noin viisi metriä mun yläpuolelle. Se lensi siinä pari ympyrää ihan kuin kiittääksen ja katosi sitten korkeuksiin =)

Mulla oli siimat jengalla ja vaaput pohjassa, mutta uus kaiffari =D

Lepakko ja ampparit kylässä

Asustelin tossa yhtenä vuonna kahdeksan kuukautta mökillä. Luonteelleni tyypillisesti elelin sovussa kaikenmaailman elukoiden kanssa. Tosin kalat joutuivat pannulle ja ampiaisten kanssa oli vähän kinaa. Ne olivat nimittäin tehneet pesän keittiön tuuletusikkunan kohdalle seinän väliin. Aina kun avasin fönarin niin saman tien mökissä oli lentue amppareita. Ei ne mua niin paljon huolestuttaneet, mutta vähän pelkäsin Topin puolesta, joka koitti niitä haukkoa lennosta kitaansa. No yhtenä yönä heräsin kovaan ukkoseen ja rankkasateeseen. Nousin sängystä ja huomasin, että kämpässä lentelee lepakko. Se veteli kaheksikkoa keittiön ja olohuoneen välillä. Avasin sille tuuletusikkunan, että se pääsisi ulos. Se lensikin hetkeksi pihalle, mutta kurvasi heti takas sisään. Tajusin, ettei se halunnut ulos sateeseen, mutta ampparit sitä vastoin halusivat sisään. Niitä pelmahti yhtäkkiä about 20 sadetta karkuun tuvan lämpöön. Kello oli kolme yöllä - keittiö täynnä kiukkuisia ampiaisia ja lepakko vetelee tutkaohjauksella kasia ympäri mökkiä =D
Ei muuta kuin ikkuna kiinni ja aloitin järjestelmällisen ampparien lynkkaamisen. Kun kämppä oli sitten vapaa amppareista huomasin lepakon menneen goisimaan sängyn päädyn yläpuolelle. Topi vähän ihmetteli, että mikä ihmeen veijari katonrajassa roikkuu. Alettiin sitten kolmistaan nukkumaan - minä, Topi ja battis. Aamulla kun heräsin oli lepakko kadonnut. Edellinen lause voisi muuten toisessa tarinassa saada ihan eri merkityksen =D

Tarinan opetus: Jättäkääs porukat ne elukat sinne metsään - älkääkä roudatko niitä himaan =)

~ Hogane ~

Pim - olet taas lapsi

Taika Jim ja kumppanit

Varmaan kaikilla kouluikäisistä ylöspäin on käsitys hypnoosista. Wikipediassa hypnoosin määritelmä kuuluu:

"Hypnoosi on sosiaalinen vuorovaikutustilanne, jonka yhteydessä hypnotisoitavalle annetaan suggestio, jonka päämääränä on tuottaa muutoksia subjektiivisissa kokemuksissa, havainnoissa, aistimuksissa, tunteissa ja/tai käyttäytymisessä."

Suomenkin tv:stä on tullut sarjoja, joissa yleisöstä valittuja henkilöitä tiputetaan hypnoosiin vain koskettamalla kevyesti niskaan tms. Sen jälkeen muuta porukkaa hauskuutetaan teettämällä mitä moninaisempia temppuja hypnotisoiduille. Toki valittuja henkilöitä on ennen näytöstä altistettu nopealle hypnoosiin tiputtamiselle. Näiden näytösten luonne on yleisölle etukäteen selvä ja monet varmaan toivovat tulevansa valituiksi päästääkseen "esiintymään" ja kokemaan hypnoosin. He ovat siis tietenkin erityisen suostuvaisia ja vähintäänkin alttiita vajoamaan hypnoosiin. Väkisin ei ihmistä voi hypnotisoida.

Oliver Hawk - Suomen hypnoosiguru
Herra Hawk osasi muuttaa vedenkin viinaksi suorassa tv lähetyksessä, mutta ei kyllä antanut muiden maistaa sitä =)

Jos video ei toimi tässä pari linkkiä Ylen elävään arkistoon:
Olliver Hawkin hypnoosikokeita
Artikkeli ja video Jatkoaika ohjelmasta vuodelta 1967


Regressioterapia

Tähän Brian Weissin kirjaan törmäsin aikanaan ihan sattumalta. Kirjoittaja on Yalessa ja Kolumbian yliopistossa koulutettu psykiatri ja varsin näyttävän tieteellisen uran tehnyt alansa osaaja. Many lives, many masters kirja kertoo hänen nuoresta naispotilaastaan, joka kärsi lähes kaikista fobioista mitä nyt yleensä tunnetaan. Kun vuosienkaan normaali terapia ei johtanut mihinkään, niin Weiss päätti koettaa hypnoosia - ja sitten alkoi tapahtua. Nainen alkoi hypnoosissa muistaa menneitä elämiä. Asia tuli Weissille täysin yllätyksenä, eikä tällaiset regressiokokemukset todellaan olleet mikään Weissin tavoite hypnoosin käytössä. Tiedemiehenä hän ei edes uskonut niihin. Näihin regressiokokemuksiin liittyi sittemmin aina kuolemanhetken kokeminen. Nainen oli saattanut hukkua tms. Se mikä pisti tohtori Weissin maailmankuvan uusiksi oli, että näiden regressiokokemusten myötä nainen alkoi parantua fobioistaan yksi kerrallaan. Weiss nauhoitti kaikki hypnoosihoidot ja joutui tiedemiehenä aika isojen kysymysten äärelle. En pilaa kenenkään lukukokemusta kertomalla kirjasta enempää, mutta suosittelen lukemaan sen avoimin mielin.

Omat Hypnoosikokemukset

Luettuani kirjan paloin halusta päästä itse kokemaan hypnoosin. Soittelin läpi kaikki pääkaupunkiseuden "hypnoterapeutit" ja koitin löytää sopivan tuntuista henkilöä. Jokainen sanoi, että nämä regressiokokemukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Lopulta valitsin yhden vanhemman miespuolisen hypnologin. Ensimmäisellä käynnillä harjoiteltiin hypnoosiin menemistä. Osoittauduin erikoisen herkästi hypnoosiin tippuvaksi tapaukseksi. Syy oli kuulemma vuosikymmeniä jatkunut satunnainen meditaatioharrastukseni. Heti ensimmäisellä kerralla kyllä tuli aika ufoja kokemuksia. Kropasta katosi painon tunne kokonaan ja tunsin lähinnä leijuvani. Ihan kuin olisin kellunut painottomana avaruudessa. Välillä tunsin kääntyväni pituusakselin ympäri ja muuta kummallista. Nämä olivat kuulemma syvässä hypnoosissa ihan normaaleja tuntemuksia.

Muutaman testihypnoosin jälkeen lähdettiin sitten ihan hakemalla hakemaan jotain huimia seikkailuja menneistä elämistäni (ihan kuin nykyisessä ei olis tarpeeksi).
Yhdessä sovittiin merkki, jolla hypnoosi voidaan keskeyttää jos niin haluan. Ensin käytiin kokeeksi varhaislapsuudessa, josta hypnoosissa muistinkin muuten mielestä jääneitä kokemuksia.

Sitten hypnologi lausui ne maagiset sanat: "Mene Jyri niin kauas muistiisi kuin vain kykenet"

Aloin pikkuhiljaa jotenkin sammumaan. Ajatukset katosivat ja tunsin vain outoja tuntemuksia ja pimeyttä. Aivot eivät enää kokeneet mitään. Sitten aloin tuntea aivan ufoa katoamisen tunnetta. Tunsin kuinka aloin vain lakata olemasta. Tunne oli aivan hemmetin ahdistava. Yritin sinnitellä minkä pystyin, mutta kokemus oli aivan karmiva. Tunsin vain katoavani. Näytin terapeutille merkin, että nyt piisaa. Hän otti minut pikkuhiljaa pois hypnoosista. Heräiltyäni hän kysyi kokemuksestani. En ollut monella lauseella ehtinyt tuntemuksiani kuvailla kun hän jo keskeytti minut.
"Kuules Jyri - sä palasit äitisi kohtuun. Ihan normijuttu". No tulipahan käytyy tsekkaamassa paikat =D
Hypnoosista jäi myös vähän jälkikokemuksia. Käytän joskus ohjattuja rentoutusharjoituksia (siis nauhoitettuja). Ainakin puoli vuotta viimeisen hypnoosin jälkeen lähti kroppa vielä siihen avaruudelliseen kellumisfiilikseen ihan kotioloissa =)

Semmossii tänään. Kevättä pukkaa ja PIM - painakaa duunia kuin pienet oravat =)

~ Hogane ~

Haukoista ennustamisen taito

Keskuspuiston haukansmyygaajat

Tutustuin Iirikseksi ja Skäfäksi nimeämiini Keskuspuiston kanahaukkoihin aivan sattumalta viitisen vuotta sitten. Kävelin Topin kanssa metsäisellä kalliolla lähellä Laakson ratsastuskenttää kun Topia kohti syöksyi aikas buli petolintu. En tiedä harkitsiko Iiris Topia huikopalaksi poikasilleen, mutta se kurvasi kuitenkin takaisin puiden latvustoon metrin Topin yläpuolelta. Topi, joka oli tapahtumahetkellä irti, ei koko tapausta huomannut. Se nuuhki metsän tuoksuja niin touhukkaana, että olisi kyllä kyytiin lähtenyt jos ei olisi liian suureksi saaliiksi osoittautunut. Tuosta tapahtumasta lähti käyntiin mun ja Topin yhteinen uusi harrastus - kanahaukkojen smyygailu.

 

Kiinnostus näihin isoihin petolintuihin alkoi jo lapsuudessa. Kesäisin kiikaroitiin faijan kanssa kanahaukkoja mökillämme Orimattilassa. Aikoinaan kanahaukoista maksettiin tapporahaa ja koko kanta melkein tuhottiin. Mulle niissä oli jotain uljasta ja kiehtovaa. Faija veisteli taltoillaan mulle aikoinaan synttärilahjaksikin kuvan uljaasta petolinnusta, josta mulla ei nyt satu olemaan mukana parempaa kuvaa.

Lintu liitelevi nuolen osoittamassa suunnassa =)

Seuraavilla lenkeillä Topin kanssa kuljettiin sitten silleen, että koiruus kulki kuono maassa ja meitsi tähyili puiden latvustoja - halusin etsiä kanahaukkojen pesän. Aina välillä pysähdyttiin kuuntelemaan haukkojen kikitystä ja suunnistettiin sitten ääntä kohti. Yhtenä päivänä sitten pesä löytyi. Varmaan vuosikymmeniä vanha jättimäinen pesä oli korkean männyn oksanhaarassa. Sen juurelta löytyi kasa luita. Vaikken mikään biologi olekaan, niin totesin pesässä budjaavien ruokavalioon kuuluvan ainakin citykanit ja lokit. Jatkossa alkoi lenkeillä kulkemaan kamera messissä ja kuvia haukoista alkoi kertymään.

Kuvia - en sanonut, että hyviä =)

Pian näistä Topin, mun ja kanahaukkojen kohtaamisista alkoi tulla jokapäiväisiä. Mentiin aina Keskuspuistoon ihan haukkojen takia. Koska mulla on taipumus jonkinlaiseen urbaaniin shamanismiin, niin ajattelin, että haukkojen kohtaaminen oli aina hyvä merkki. Montaa kertaa ei metsästä palattu ennen kuin Iiris tai Skäfä oli bongattu.

 

En tiedä opittiinko me Topin kanssa liikkumaan hiljempaa vai tottuiko haukat meihin, mutta me päästiin koko ajan lähemmäksi niitä. Topikin tajusi millä asialla oltiin. Mä aina leikilläni (oikeesti tosissaan) sanoin Topille jo metsän reunalla, että "Etsi Topi haukat". Monta kertaa istuttiin sitten hiljaa vierekkäin Topin kanssa ja vaan tuijoteltiin puussa istuvaa tai pesään risuja roudaavaa haukkaa.

On se komia epeli

Haukkojen tavat alkoivat käydä pian tutuiksi. Tiesin missä ne metsästelee ja opin kuuntelemaan niiden viestintää toisilleen. Helpointa saalista haukoille näytti olevan pulut. Niitä ne kävi hakemassa Stadikan ympäristöstä. Kun pulu oli kynsissä ne lensivät takaisin pesän lähistölle lounaalle. Välillä pulua popsittiin puunoksalla ja joskus kiven nokassa.
Vähän säistä riippuen haukat ilmestyy pesälleen usein jo helmikuussa. Ne pörrää siinä aikansa ja katoavat taas jonnekin jos pakkanen kiristyy. Tänä vuonna en ole vielä haukkoja käynyt moikkaamassa, mutta eiköhän ne siellä jo puuhaile. Kanahaukat käyttävät samaa pesää vuodesta toiseen.

Tulipahan muuten nuo kanahaukat kirjailtua myös ensimmäiseen Foka kirjaani "Rypsisade". Siinä Foka vie ensimmäisillä treffeillä Miian kanahaukan pesälle. Muuta pesää niillä treffeillä Foka ei kyllä sitten nähnytkään =D

Iiris popsii pulua

Kerran sitten oltiin taas metsässä Topin kanssa kun hoksittiin Iiris lounaalla kiven päällä. Näytin Topille haukan ja sanoin, että nyt mennään ihan iisisti lähemmäksi. Me mentiin ehkä kolmen tai neljän metrin päähän ja käytiin siihen kattelemaan. Iiris lopetti hetkeksi ruokailun ja katteli meitä. Minuutti tuijoteltiin toisiamme. Veikkaan, että neiti tunnisti meidät ja se alkoi taas syömään. Oltiin siinä Topin kanssa ainakin viisitoista minuuttia. Tietenkään järkkärikamera ei ollut matkassa. Pidin tätä hienoa hetkeä kuitenkin merkittävänä hyvänä enteenä =)

Asuin tässä kolmisen vuotta Laajasalossa. Vaikka merenrannalla kävely olikin kivaa vaihtelua, niin vähän tuli haukkakaiffareita ikävä. Eräänä päivänä sitten kuulin lenkillä varisparven möykkäämistä. Ensimmäinen  ajatus oli, että olisiko huuhkaja eksynyt saarelle. Lähdettiin Topin kanssa tsekkaamaan puunoksilla rääkyvien varisten meininkiä ja kuinka ollakaan - syy olikin kanahaukka, joka oli napannut yhden variksen parvesta. Haukka nokki aikansa saalistaan ja lähti sitten lentämään kohti Santahaminaa saaliinsa kanssa. Tämä toistui sitten muutaman kerran parin viikon aikana. Olin iloinen siitä, ettei kanahaukkojen näkeminen ollut kokonaan poistunut Topin ja mun elämästä.

Huuhkajasta ennustaminen ja pökrännyt haukka

Huuhkaja ei liene hyvä merkki

Kerran löydettiin sitten huuhkaja Keskuspuistosta samalla tavalla varisten avulla. Istuttiin Topin kanssa yli tunti odottaen, että se lähtisi lentoon. Ikävä kyllä parempaa kuvaa en siitä saanut. Meinasi nimittäin tulla paskat housuun kun se lähtikin tulemaan suoraan mua ja Topia kohti =D
Muutenkaan en pidä noin lähtökohtaisesti huuhkajaa mitenkään onnea tuovana enteenä. Ainakaan suomalaiselle futikselle se ei ole menestystä tuottanut.

Muutama päivä sitten kävelin Topin kanssa kun yhtäkkiä kuului kaamea helähdys. Kanahaukka oli lentänyt lasitetun parvekkeen ikkunaan ja istui lanttu sekaisin hangella. Siivet tohottivat hassuissa asennoissa ja haukka ravisteli päätään ihmeissään. Tätä kirjoittaessani mietin, että mikähän enne tollainen pöllähtänyt haukka sitten on. Ehkäpä se vaan on niin, että jos elämä joskus vähän paukauttaa ottakäpärähän, niin ei muuta uudestaan ylös ja siivet alle =)

Kevättä pukkaa - nyt painetaan menemään vahvasti

~ Hogane ~

Hogane & Batman

Duunia on tullut tehtyä läppärillä parikymmentä vuotta. Oli sitten työn alla leipätyö tai Foka kirja niin päivät alkaa ja päättyy läppärin ääressä. Facebookkiin tuli liityttyä oikeastaan aika jälkijunassa. Aika usein tulee päivän ensimmäiseksi hommaksi kirjailtua jotain faceen tai photoshoppailtua joku omasta mielestä kuolemattoman hauska kuva. Aina silloin tällöin on tullut sitten raapaistua työpäivän avaukseksi yhden tai kolmen ruudun Battis. Näissä ruuduissa yhdistyy rakkauteni sarjakuviin ja avareihin =D

Hogasen retrospektiivinen Battis-setti 

Isäs läpsi litsareita

 

Älä liitä kysymättä face-grouppiin

 

Hogasen kirjoissa heiluu äijät

 

Kuravettä päälle

 

Battis pelkää

 

Heti aamusta paskaa

 

Hyvää Ystävän päivää

 

Hogane jja Matti Kapussa

 

Gonalla oli keikka

 

Hyvää Naisten päivää

 

Ehkä vähän naisten rantalenttistä

 

Ahkera Hogane

 

Ja lopuksi - avarit Rocs =D

Näihin sarjakuviin ja tunnelmiin =)

~ Hogane ~

Kolme metrotarinaa

Siihen nähden, että olen rakkaan Stadini eri kulmilla asunut jo yli viisikymmentä vuotta olen metrolla ajellut melko vähän. Tänään aamulla tuli jostain syystä mieleen yksi hauska tapahtuma metromatkalta jostain kymmenen vuoden takaa. Kun mitään painavampaa asiaa ei nyt mielessä ole niin päätin jakaa Teille tämän opettavaisenkin tarinan. Koska yhdestä stoorista ei ehkä oikein kokonaista bloggausta saa kasaan, niin päätin hivuttaa mukaan kaksi muutakin metrostooria, joissa toisessa käyttäydyin kuin vähintäänkin sankari ja toisessa kuin täysi urpå =)

Metrotarina 1
Todellakin väärä arpa

Stadin tuubi idän huudeilla

Olin menossa treeneihin ja kiinnitin huomiota samassa vaunussa nyrkit polvilla ryhdikkäästi istuvaan latinon oloiseen kaveriin. Millin siili ja treenikassi jalkojen välissä. Äijästä näki kilsan päähän, että se oli sotilas ja varmaankin menossa treeneihin. Näkemättä kunnolla hänen treenikassiaan veikkasin, ettei siinä lue Haagan tanhuseura. Äijä oli ilmiselvä kamppailija.
Vaunuun nousi humalainen tosi iso kaveri toisessa kädessään iso sipsipussi ja toisessa bissetölkki. Tämä Game of thrones sarjan Hodoria muistuttava räyhä päätti kohdistaa kiukkunsa tietysti tähän ärsyttävän ryhdikäästi istuvaan "ulkomaalaiseen".

Hodor istui soltun eteen ja alkoi heitellä sipsejä tämän päälle
Syö neekeri sipsejä!!
Solttu istui ilmeenkään värähtämättä paikallaan. Sehän alkoi Hodoria ärsyttämään ja hän alkoi yhä kiivaammin viskomaan taffelia vastapäiselle penkille. Hodor alkoi myös keksimään yhä nokkelampia nimityksiä matkatoverilleen. Sipsien roiskimista jatkui monta minuuttia. Lopulta Hodor kaatoi sipsinsä soltun treenikassille ja lattialle sanoen tyytyväinen ilme kasvoillaan
Syö neekeri lattialta !!
Ennen kuin Hodor ehti kissaa sanoa oli solttu noussut ylös ja pyöräyttänyt möhköfantin käden selän taakse varsin epämukavaan asentoon. Muutamalla valssiaskeleella pari siirtyi metrovaunun oville, jossa solttu tunki Hodorin naamaa päin ikkunaa, nostaen lukitusta käsivarresta varsin tehokkaan näköisesti ukkoa ylöspäin. Hodor sipsutti kivun ja säikähdyksen lamauttamana varpaillaan ja huusi tuskissaan
Anteeksi, anteeksi, anteeksi, en mitään tarkoittanut - anteeksi ...
Hetken päästä solttu irroitti otteensa ja palasi mitään sanomatta (ja taakseen katsomatta) takaisin paikalleen ja istui alas, asettaen nyrkit takaisin polvilleen =)

Metrotarina 2
Tyhmä vartija - tuhma matkustaja

Vertikaalista hupia

Olin tulossa risteilyltä, jossa juhlittiin kouluporukan kanssa tuoreita merkonomin papruja vuonna 1994. Happi oli vähän heikko ja olo vähintäänkin väsynyt. Istuin metroon ja tavoitteena oli päästä ytimestä Vuosaareen. Nukahtaminen muutti kuitenkin sen verran matkasuunnitelmaa, että heräsin Ruoholahdessa käytyäni ensin idän päässä kääntymässä. Metrovartija tökki Hogasta hereille kehottaen nousemaan vaunusta. Sanoin, ettei nyt oikein jaksaisi mihinkään nousta.

Käytiin seuraava keskustelu:
Vartija: Kuule kyllä sun on noustava kun tämä metro tekee kohta sellaisen kiepin ja kaikkien matkustajien on poistuttava metrosta.
Hogane: Onko se sellainen horisontaalinen vai vertikaalinen kieppi?
Vartija: HÄ?
Hogane: Niin, että onko se sellainen horisontaalinen vai vertikaalinen kieppi?
Vartija: Nyt en kyl tajuu.
Hogane: Että onko se muka sellainen vertikaalinen kieppi niin kuin maailmanpyörä tekee Lintsillä?
Vartija: No ei tietenkään.
Hogane: Kyl mä sit varmaan pysyn tässä penkillä. Lähe nyt hiihtää siitä ja anna miehen nukkua.

Vartija antoi periksi ja selvisin kiepistä elävänä. Väsymys kuitenkin painoi sen verran, että nukahdin uudestaan ja heräsin aikanaan saman vartijan herätellessä minua uudestaan tismalleen samassa paikassa.
Vartija: Hei ihan totta - nyt kyllä nouset tonne laiturille.
Hogane: No en mä nyt mihinkään nouse kun äskeisestäkin selvittiin.
Aikanaan pääsin sitten kuitenkin himaan. Kolmatta kieppiä ei enää tullut =D

Metrotarina 3
Valkeuden ritari

Valkeuden ritarin kirkas aura =)

Joskus 90-luvulla pidin taukoa karatesta ja treenasin vuoden hapkidoa mestari Parkin oppilaani Sörkassa. Olin matkalla treeneihin kun asemalta metroon paukkasi joukko lattiaan ulottuviin mustiin nahkatakkeihin pukeutuneita kummituksia. Niillä oli naamat meikattu valkoisiksi ja pitkät mustat hiukset roikkuivat puolessa perseessä. "Äijillä" oli rajusti mustaa meikkiä ja kaulassa roikkui ristit väärinpäin. Meno oli aika häiritsevää. Nämä äiskän pikku paholaiset joivat kaljaa, möykkäsivät, kuuntelivat helvatin kovaa jotain outoa heviä ja heittelivät tyhjiä tölkkejä vaunuun. Kun huomasin, että etenkin naispuoliset kanssamatkustajat suorastaan pelkäsivät näitä pellejä - päätin puuttua tilanteeseen. Kävelin sinne vaunun takaosaan ja sanoin, että se tölkkien heittely loppu nyt. Pistätte sen paskamusanne kiinni ja jos yksikin vielä häiritsee yhtään, niin saatte pakata luutanne ja lentää vittiin tästä metrosta.
Pirulaiset katsoivat mua hölmistyneenä.
Yksi kysyi: Mikä vitti sä oikein luulet olevas?
Hogane: No en ainakaan tollanen urpo. Mä oon vitti valkeuden ritari.
Vaunun takaosa oli hipihiljaa kunnes aikanaan poistuivat =)

Dodii - mikäs nyt oli sitten tämän bloggauksen pointti? Ei hajuakaan - mutta itehän luitte =D

Kevättä pukkaa - eläkää vahvasti =)

~ Hogane ~

Kaveri, jonka rakkautta en aina ansaitse

Tiedät mitä uskollisuus on jos omistat koiran

Espoolaisella kasvattajalla oli kahdeksan vuotta sitten beagle-pentue, jota menimme perheen kanssa katsomaan kaverilta saadun vihjeen perässä. Pienet luppakorvaiset pennut pomppivat kömpelösti nurmikolla kaatuen välillä kuonolleen suhteettoman ison päänsä painosta. Myöhemmin Topiksi nimetty pikkukaveri tuli innolla repimään lenkkarieni nauhoja muiden puuhatessa kauempana. Topilla oli hauska salmiakkikuvio keskellä selkää ja se tuntui viestivän pientä häntäänsä heiluttaen, että mä voisin muuttaa teille asumaan. Näin myös tapahtui.
Pikkukaveri vei koko perheen sydämen. Kotona Topia odotti kaksi kissaa, jotka ottivat uuden perheenjäsenen aika iisisti vastaan ilman sen suurempaa draamaa.

Topi oli perheemme ensimmäinen koira. Aloimme innolla selailla kasvatusoppaita ja Topi osoittautuikin oikein oppivaiseksi ja joviaaliksi tapaukseksi. Kauhutarinat kaiken rikkovista koiranpennuista eivät voineet olla enemmän väärässä. Topi ei purrut kenkiä sen enempää kuin mitään muutakaan. Paitsi yhden täsmäiskun se pentuna teki. Olin juuri asentanut Elisan Viihdepaketin mukana tulleet härpäkkeet ja vedellyt kaapelit pitkin seinustoja kun telkkari yhtäkkiä pimeni. Katsoin taakseni ja Topi seisoi keskellä lattiaa poikki purtu antennijohto suussa =D

Valmiina kynsienleikkuuseen =)

Saimme kasvattajalta hyvät neuvot pennun kouluttamiseen. Ehkä paras neuvo oli opettaa koiralle käsky "Jätä". Monikäyttöisellä käskyllä pystyi kontrolloimaan lähes kaikkia ei-toivottuja puuhia mitä beaglen pentu nyt voi keksiä.
Toinen hyvä neuvo oli totuttaa pentu kynsienleikkaamisen heti ja tehdä siitä "mukava" kokemus palkitsemisineen. Opetin Topin menemään kynsienleikkuuta varten sohvan päätyyn odottamaan ja vielä tänäkin päivänä pelkkä saksien esiinotto yhdistyy Topin päässä kohta saatavaan herkkupalkintoon.

Aluksi kyselin myös kasvatusneuvoja netistä beagle-sivustoilta. Sain melko paljon kuitteja siitä, ettei beagle kuulu kaupunkiin tai ainakin olisi syytä painua heti ostamaan maastopuku ja haulikko. Ratkaisin asian jättämällä haulikkopolvilla istuvat neuvojat omalle ruudinsavulle haisevalle saitilleen.
Elämä Topin kanssa sujui smuutisti ja lenkittäjiäkin pikkukaverille viiden hengen perheessä riitti.

Pojat Keskuspuistossa

Poitsit jäi kahdestaan

Kun avioliittoni exän kanssa päättyi jäimme Topin kanssa kahdestaan. Vuosien saatossa kohtasimme kahdestaan monenlaisia vaiheita. Vietimme kahdeksan kuukautta mökillä asustellen. Painoimme duunia Hertsigan konttorilla (Topilla on aina oma työtuoli tein sitten töitä officella tai kotona). Seikkailimme Keskuspuistossa kanahaukkojen elämää valokuvaten, ....
Topi osoittautui empaattiseksi kämppäkaveriksi, joka vaistoaa heti jos toinen on allapäin (tai kankkusessa). Vuosien saatossa Topi on lohduttanut elämän päähän (ja välillä munille) potkimaa isäntäänsä ja moni kaverini on myös hädän hetkellä saanut huomata Topin ymmärtävän ihmisten elämästä yllättävän paljon.

Topilla on tapana ottaa minut iloisesti häntä heiluen vastaan kun tulen ovesta sisään. Se kantaa aina eteiseen lahjan (lelun, kengän, kaukosäätimen, ..) ja ottaa minut vastaan kuin palaisin talvisodasta, vaikka olisin vain piipahtanut viemässä roskat.

"Hogane ja Topi"

Koiran uskollisuuteen ja kiintymykseen voi aina luottaa. Kun Japanissa puheeksi tulee uskollisuus, kerrotaan siellä usein tarina Hachiko koirasta. Jos syystä tai toisesta Hachikon tarina on mennyt ohi niin lue täältä. Hachiko koira odotti työpaikalla sairaskohtaukseen kuollutta isäntäänsä Shibyan juna-asemalla Japanissa yhdeksän vuotta. Tarinasta on myös tehty elokuva, jota yksikään koiranomistaja ei ilman nenäliinaa loppuun asti selviä. Japanissa on useilla juna-asemilla koirapatsas Hachikon muistoa kunnioittamassa.

Tarinoita koirista ja niiden uskomattomasta kiintymyksestä omistajiinsa on maailma pullollaan. Itse huomaan aivan liian usein ottavani tämän pohjattoman kiintymyksen ja rakkauden vähän itsestäänselvänä. On työkiireitä ja omat menemiset on aina niin hemmetin tärkeitä, että lenkit saattavat jäädä liian lyhyiksi. Tänä keväänä olen tehnyt taas koko joukon pläänejä, joissa keskipisteenä olen yllättäen Minä. Minun duuni, treenaaminen, terveys, ....

Nyt lisään joukkoon uuden pläänin. Lupaan huomioida Topia paremmin ja pistellä nyt ainakin kymmenen tuhatta askelta päivässä yhteistä ulkoilua =)

Koitetaan pitää hyvää huolta näistä meidän nelijalkaisista kaiffareista. Ulkoillaan enemmän - kerätään paskat talteen ja porskutetaan häntä vipattaen kevättä kohti =D

~ Hogane ~

Topi vai onko sittenkin Foka-kirjojen Japi =)

 

2

Päivä käyntiin jumpalla

Juokseva naru-Hogane

Mähän ole aina digannut kamppailun ja puntin lisäksi myös kestävyysliikunnasta. Olenkin ripotellut kymmeniä kiloja vaivalla hankittua lihasmassaa ravaamalla kuin eksynyt susi pitkin Keskuspuiston polkuja. Pahimmillaan lenkit oli yli 30 kilsan pituisia. Näihin oli syynä kahjo lenkkikaverini Joakim Kokondosta, joka aina heitti "Mitäs jos juostais tuolta Larun ja Espoon kautta takaisin". Terkut sinne =D
Maratooneja tuli juostua säännöllisesti vuosien ajan. Talvisin sitten hiihtelin - lenkkien mittayksikkönä ei käytetty kilometrejä vaan tunteja. Fillarillakin olen ajanut ihan liikaa. Niin hauskaa kuin kestävyysliikunta onkin se kyllä varmistaa, että testot pysyy alhaalla ja ettei paidat ala hartioista kiristämään.

 

Älä hukkaa testoja - vaan buustaa niitä liikunnalla

Olen modannut itselleni uuden aamutreenin. Sen pointti on karistaa unet heti aamusta simmuista ja pistää kone hurisemaan hyvällä sykkeellä kohti uutta päivää. Pyrin tekemään jumpan ainakin joka arkiaamu.

Pistän esimerkiksi maanantain jumpan:
1) Lämmittelyksi 10 minuuttia varjoerää (vetelen jumpat ihan karatevermeissä, jotta pääsee paremmin lyömisen tunnelmaan)
2) 5 x 1 minuutti lihasjumppaa, joiden väliin aina 1 minuuttia varjoa (punnerruksia, kyykkyjä, lankutusta, kahvakuulaliikkeitä tai voimapallojen päältä punnerruksia tms.)
3) Loppuvenyttelyt
4) Hoida päivän hommat ja mene tyytyväisenä nukkumaan =)

Boxing timer

Eräkellosta ryhtiä puuhaan

Hommaa helpottamaan latasin iPadiin eräkellon, joka kyllä tekee hommasta paljon hauskempaa. Apiin voi tallentaa erilaisia treenejä ja taustamusiikit. On kyllä räyhäkästä vetää aamulla varjoa kun taustalla soi esim. Three six mafian It's a fight =)
Joka toisena päivänä ohjelmassa haen sitten maksimisykkeitä lyhyinä 20 sekunnin spurtteina kymmenen sekunnin tauoilla. Eli lämmittelyn jälkeen vaikka 10 kertaa 20 sekunnin kauhea spurtti, jossa yritän saada sykkeet ihan maksimiin. Sykkeen saa nousemaan esim. laittamalla riittävästi X:iä Youtube hakuun tai katselemalla Laura Huhtasaaren vaalitenttejä. Jos haluaa nostaa sykkeen liikunnalla niin kyykky+perhoshyppy tai punnerrus+kyykkyhyppy myös toimii =D

 

Ei juokseva Hogane

Lyhyet voimaa vaativat treenit nostaa heti aamusta testotasoja ja karistaa unet silmistä niin notta heilahtaa. Treeniin ei mene paljon aikaa, eikä pakkanen tai sade haittaa =) Kaikki lämmittelyosuudet ja erien väliset tauot heittelen kevyttä karate-varjoa tai hion potkutekniikoita tms. Ensimmäisissä erissä vähän varovaisemmin, mutta treenin loppupuolella takakierttarit ja mawat heiluu jo vanhaan malliin niin, että pitää lamppuja varoa =D
Aamutreenien paras puoli on ehdottomasti kunnon potkustartti päivään. Ansaittu aamiainen maistuu paremmalta ja voi oikein tuntea protskujen uivan reisiin (eikä perseeseen). Reippaasti aloitettua päivää ei oikein saa väärille raiteille millään. Mulla ainakin tiukka musa ja kova aamutreeni aiheuttaa koko loppupäiväksi asenteen Varo maailma - Hogane tulee !!!

 

Dodii - nyt kuitenkin oikeiden töiden kimppuun. Pistäkää dudet ja kissat hihat rullalle ja Suomi nousuun !!!!