Siirry sisältöön

Paremmat kortit kuin lahnalla

Paremmat kortit kuin lahnalla

Napsahti krapula-aamu. Jääkapista löytyi onneksi yksi bissetölkki. Tölkki messiin ja Topin kanssa lenkille. Käveltiin pikku-Hoblaxissa meidän vakkaripaikalle. Pieni puro menee sillan alta päätyen merenlahteen. Ollaan Topin kanssa usein aamuisin tuossa paikassa; katsellen veneitä ja ihmetellen maailman menoa.
Mulla on tapana venytellä pohkeet ja takareidet siinä sillan kaiteita vasten ja funtsia maailman menoa. Siinä venytellessä katsoin alas mereen ja edessäni kellui smaga ylöspäin lahna. Pyrstö puuttui.

Lähes kiloinen lahna kellui siinä kyvyttömänä uida ja haukkoi viimeisillään henkeä. Oliko hauki napannut peräosan vai oliko ressukka osunut veneen potkuriin. Näky oli surullinen. Ei ota Haartmanni lahnoja paikattavaksi. Ei tule tsirra.
Mietin hetken, että pitäisikö yrittää onkia kaveri rantaan ja päästään tuskistaan.

Pojat vanhenee

Topi täytti kesäkuussa kymmenen vuotta. Äijän poskissa karvat muuttuu valkoisiksi ja sängylle hyppääminen vaati jo rohkeuden keräämistä. Alamme olemaan Topin kanssa jo ikämiehiä. Viimeaikoina olen yrittänyt ottaa jäbän messiin kaikkialle; kauppaan, pizzalle ja missä ikinä liikunkaan. Silittelen Topia enemmän ja yritän joka päivä löytää hetken extra-rapsuttelulle. Mähän teen himassa duunia, joten olen koirani kanssa merkittävästi enemmän kuin päivittäin konttorilla pörräävät ihmiset. Nykyään olen kiusallisen tietoinen siitä, että yhteisiä vuosia ei enää ole paljon.

Yksi brankkarikaveri kertoi, että aamupalaverissa saattaa joku todeta isänsä kuolleen viikonloppuna. Vuorosta luopuminen ei kuitenkaan tule kysymykseen, vaikka esimies sitä mahdollisuutta tarjoaa. Sama kaveri ottaa sitten viikon saikkua kun koira kuolee. On nää nelijalkaiset enkelit aika epeleitä. Vievät miehen sydämen tavalla, johon ei yksikään nainen pysty. Hachikon tarina pistää vieläkin tipan silmäkulmaan aina kun siihen törmää.

Mies ja koira – erottamattomat kaiffarit. Vaikka olenkin koko joukon temppuja Topilleni opettanut – olen varma siitä, että minä olen kohai ja Topi sensei. Ainakin meillä on koira isäntääntä parempi.

Olen minä ollut siinäkin tilanteessa kun uusi naisystävä ei tuntenut oloansa ”kotoisaksi” koiran lähellä. Kuukauden seukkailun jälkeen neitonen keksi sitten kysyä, että kummasta luovun. No, ovihan heilahti kissalle – ei koiralle.
Olen monta kertaa miettinyt, että jos tietäisin kuolevani niin mitä tekisin Topin kanssa. Olen tehnyt testamenttini ja siinä on myös toiveeni Topin suhteen. Toivon kuitenkin elämän antavan minun haudata koirani.

The winter is coming

Viimeaikoina on tullut mietittyä normaalia enemmän kuolemaa. Mittarissa ikää 53 ja enää ei ole kaukana oman esikoisen kolmekybäset. Biologinen duuni done. Pitemmällä perspektiivillä ihmislajin historiaa tsiigatessa olen jo jatkoajalla. Nykyajan lääketiede pitää meitä pelissä usein vielä vuosikymmeniä. Ilman sitä – olisi ihmisen ”biologinen” elinikä varmaan about 35 vuotta. Mutta nykyisen lääketieteen aikana vielä voi olla tiimassa hiekkaa kiusallisen paljon.

Periaatteessa kaikki on ok. Kiinnostava ja haastava duuni, kämppä alla ja vielä ei ole tiedossa mitään pysyvää tai vakavaa sairautta. Mawakin vielä heilahtaa ja voi kusta seisaaltaan. Vaikka kaikki ei olekaan ihan niin kuin haluaisin on moni asia kunnossa. Näillä korteilla vedetään päätyyn asti. On nää paremmat tsetit kuitenkin kuin pakki ylöspäin kuolemaa venaavalla lahnalla.

 

Rakas lukijani, muista pelata kovaa. Elämä on lyhyt ja se on tänään.

~ Hogane ~

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *