Siirry sisältöön

Pim – olet taas lapsi

Pim - olet taas lapsi

Taika Jim ja kumppanit

Varmaan kaikilla kouluikäisistä ylöspäin on käsitys hypnoosista. Wikipediassa hypnoosin määritelmä kuuluu:

"Hypnoosi on sosiaalinen vuorovaikutustilanne, jonka yhteydessä hypnotisoitavalle annetaan suggestio, jonka päämääränä on tuottaa muutoksia subjektiivisissa kokemuksissa, havainnoissa, aistimuksissa, tunteissa ja/tai käyttäytymisessä."

Suomenkin tv:stä on tullut sarjoja, joissa yleisöstä valittuja henkilöitä tiputetaan hypnoosiin vain koskettamalla kevyesti niskaan tms. Sen jälkeen muuta porukkaa hauskuutetaan teettämällä mitä moninaisempia temppuja hypnotisoiduille. Toki valittuja henkilöitä on ennen näytöstä altistettu nopealle hypnoosiin tiputtamiselle. Näiden näytösten luonne on yleisölle etukäteen selvä ja monet varmaan toivovat tulevansa valituiksi päästääkseen "esiintymään" ja kokemaan hypnoosin. He ovat siis tietenkin erityisen suostuvaisia ja vähintäänkin alttiita vajoamaan hypnoosiin. Väkisin ei ihmistä voi hypnotisoida.

Oliver Hawk - Suomen hypnoosiguru
Herra Hawk osasi muuttaa vedenkin viinaksi suorassa tv lähetyksessä, mutta ei kyllä antanut muiden maistaa sitä =)

Jos video ei toimi tässä pari linkkiä Ylen elävään arkistoon:
Olliver Hawkin hypnoosikokeita
Artikkeli ja video Jatkoaika ohjelmasta vuodelta 1967


Regressioterapia

Tähän Brian Weissin kirjaan törmäsin aikanaan ihan sattumalta. Kirjoittaja on Yalessa ja Kolumbian yliopistossa koulutettu psykiatri ja varsin näyttävän tieteellisen uran tehnyt alansa osaaja. Many lives, many masters kirja kertoo hänen nuoresta naispotilaastaan, joka kärsi lähes kaikista fobioista mitä nyt yleensä tunnetaan. Kun vuosienkaan normaali terapia ei johtanut mihinkään, niin Weiss päätti koettaa hypnoosia - ja sitten alkoi tapahtua. Nainen alkoi hypnoosissa muistaa menneitä elämiä. Asia tuli Weissille täysin yllätyksenä, eikä tällaiset regressiokokemukset todellaan olleet mikään Weissin tavoite hypnoosin käytössä. Tiedemiehenä hän ei edes uskonut niihin. Näihin regressiokokemuksiin liittyi sittemmin aina kuolemanhetken kokeminen. Nainen oli saattanut hukkua tms. Se mikä pisti tohtori Weissin maailmankuvan uusiksi oli, että näiden regressiokokemusten myötä nainen alkoi parantua fobioistaan yksi kerrallaan. Weiss nauhoitti kaikki hypnoosihoidot ja joutui tiedemiehenä aika isojen kysymysten äärelle. En pilaa kenenkään lukukokemusta kertomalla kirjasta enempää, mutta suosittelen lukemaan sen avoimin mielin.

Omat Hypnoosikokemukset

Luettuani kirjan paloin halusta päästä itse kokemaan hypnoosin. Soittelin läpi kaikki pääkaupunkiseuden "hypnoterapeutit" ja koitin löytää sopivan tuntuista henkilöä. Jokainen sanoi, että nämä regressiokokemukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Lopulta valitsin yhden vanhemman miespuolisen hypnologin. Ensimmäisellä käynnillä harjoiteltiin hypnoosiin menemistä. Osoittauduin erikoisen herkästi hypnoosiin tippuvaksi tapaukseksi. Syy oli kuulemma vuosikymmeniä jatkunut satunnainen meditaatioharrastukseni. Heti ensimmäisellä kerralla kyllä tuli aika ufoja kokemuksia. Kropasta katosi painon tunne kokonaan ja tunsin lähinnä leijuvani. Ihan kuin olisin kellunut painottomana avaruudessa. Välillä tunsin kääntyväni pituusakselin ympäri ja muuta kummallista. Nämä olivat kuulemma syvässä hypnoosissa ihan normaaleja tuntemuksia.

Muutaman testihypnoosin jälkeen lähdettiin sitten ihan hakemalla hakemaan jotain huimia seikkailuja menneistä elämistäni (ihan kuin nykyisessä ei olis tarpeeksi).
Yhdessä sovittiin merkki, jolla hypnoosi voidaan keskeyttää jos niin haluan. Ensin käytiin kokeeksi varhaislapsuudessa, josta hypnoosissa muistinkin muuten mielestä jääneitä kokemuksia.

Sitten hypnologi lausui ne maagiset sanat: "Mene Jyri niin kauas muistiisi kuin vain kykenet"

Aloin pikkuhiljaa jotenkin sammumaan. Ajatukset katosivat ja tunsin vain outoja tuntemuksia ja pimeyttä. Aivot eivät enää kokeneet mitään. Sitten aloin tuntea aivan ufoa katoamisen tunnetta. Tunsin kuinka aloin vain lakata olemasta. Tunne oli aivan hemmetin ahdistava. Yritin sinnitellä minkä pystyin, mutta kokemus oli aivan karmiva. Tunsin vain katoavani. Näytin terapeutille merkin, että nyt piisaa. Hän otti minut pikkuhiljaa pois hypnoosista. Heräiltyäni hän kysyi kokemuksestani. En ollut monella lauseella ehtinyt tuntemuksiani kuvailla kun hän jo keskeytti minut.
"Kuules Jyri - sä palasit äitisi kohtuun. Ihan normijuttu". No tulipahan käytyy tsekkaamassa paikat =D
Hypnoosista jäi myös vähän jälkikokemuksia. Käytän joskus ohjattuja rentoutusharjoituksia (siis nauhoitettuja). Ainakin puoli vuotta viimeisen hypnoosin jälkeen lähti kroppa vielä siihen avaruudelliseen kellumisfiilikseen ihan kotioloissa =)

Semmossii tänään. Kevättä pukkaa ja PIM - painakaa duunia kuin pienet oravat =)

~ Hogane ~

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *