Siirry sisältöön

Hogane -5 Topi +-3

Pahimmat helteet alkaa olla lusittu ja kesä kääntyy loppua kohden. Tänä kesänä päätin pitkästä aikaa viritellä vanhan koneen vähän säädyllisempään ruotuun ja tipauttaa 10 kiloo turhaa painoa pois. Topin kanssa on kävelty keskimäärin kymppi päivässä ja aamuisin olen huiskinut vanhasta muistista 30 - 45 minuutin karatesettejä.

Ruokavalion osalta noudatan "osittaispaastoa" eli syön aamiaisen vasta 12 jälkeen. Yleisin ateria kuurillani on puuro+raejuusto+oliiviöljy. Tällä systeemillä reilussa kuukaudessa tippunut puolet tavoitteesta. Juu - ja tiedän, että lihasta palaa, mutta sitä saa aina takaisin kunhan tulee aika tarttua rautoihin =)

 

Eniten v-uttaa kaikki
Jatkuva pienessä nälässä kärvistely kysyy kyllä lehmän hermoja. Pinna on koko ajan vähän turhan tiukalla, mutta on tää tehty ennenkin =)
Nälkää on edessä vielä kaksi kuukautta kun kokemukseni mukaan painon tippuminen hidastuu koko ajan. Eikä yli viiskymppisen konekaan enää hyrrää niin kuin nuorena.

Koko vuosi 2018 on ollut ja tulee olemaan ihme kärvistelyn vuosi. Alkupätkän tappelin serotoniini-lääkityksen lopettamisesta seuraavien vieroitusoireiden kanssa ja toinen puolisko menee sitten nälässä =D

 

Topi +-3 vuotta

En oikein koskaan ole keskittynyt ajan kulumiseen. Aika usein olen väärässä sen suhteen mikä viikonpäivä on menossa. Olen kuitenkin joka vuosi pistänyt Topin syntymäpäivänä face-päivityksen, jossa on ollut myös Topin ikä. Tänä kesänä pikkuherran oli määrä täyttää mielestäni yhdeksän vuotta.
Juttelin rakkaan exäni kanssa puhelimessa joskus alkukesästä ja hän sanoi Topin täyttävän 12 vuotta!?!?!?!? Exä on aina ollut oikea kävelevä kalenteri ja uskoin epäröimättä asian todeksi. Hajosin ihan täysin. Mihin hemmettiin rakkaan dogini elämästä katosi kolme vuotta!!! Tiedän, että beaglet elävät keskimäärin 12-15 vuotta. En voinut kestää ajatusta, että minun pitäisi alkaa valmistautua rakkaasta kämppiksestäni luopumiseen lähivuosina.

 

Jokunen päivä sitten mainitsin tästä mystisestä ikähypystä kaverilleni, joka sanoi ettei Topi mitenkään voi olla 12-vuotias. Kaivelin sitten kotona herran syntymätodistuksen ja JIPPIIIIIIIIII !!!! Ukkeli on justiinsa täyttänyt yhdeksän =)
Muuten ihan paksa päivä sai iloisen lopun. Vielä mennään vuosia Topin kanssa niin, että heiluu.

Muistakaahan, ettei ihmiset tai eläimet elämässämme ole ikuisia. Nauttikaa kaikista elämäänne rikastuttavista olioista ympärillänne kulki ne sitten kahdella tai neljällä jalalla =)

~ Hogane ~

Pannaax hiekkaa housuihin

Eka City 4:04

Marathonien juokseminen tuli mun elämään vähän pyytämättä. Joskus about 30 vuotta sitten karateopettajani Sensei Oey ilmoitti, että kaikki jotka vetävät treenejä juoksevat City Marathonin kesällä. Ekat lenkit vetelin kevättalvella. Pohjakunto oli aika kova. Treenailin silloin joka päivä useamman tunnin karatea. Juokseminen osoittautui kuitenkin ihan eri jutuksi. Nopeasti hiffasin, että homman nimi onkin totuttaa polvet, lonkat, yms. vähän pitempiin lenkkeihin.
Kuukauden treenin jälkeen viikon pisimmät lenkit alkoi olla jo viittätoista kilsaa. Joskus kuukausi ennen Cityä oli koko valmentajaporukan tarkoitus vetää noin testimielessä 30 kilsan yhteislenkki. Mulla sattu olemaan sinä päivänä joku meno. En muista mikä, mutta joku tyyliin häät tai muu perhejuhla. Sanoin, että mä en ehdi vetää kuin ekat 20 kilsaa ja sit on mentävä kemuihin. Kun sitten yhteislenkillä oltiin ja mun oli pakko keskeyttää se, niin koutsi heitti jonkun läpän tyyliin, että aika sopivasti sattui toi Hokkisen kiire tohon 20 kilsan kohdille. Ai kuttu, että mä otin siitä nokkiini. Päätin, että pesen koutsini tosta hyvästä pystyyn Cityllä. Sain siitä mukavasti kipinää lopputreenaamiseen ja söinkin stadikalla sämpylää siinä vaiheessa kun koutsi ylitti maaliviivaa =D.

Joukahainen - paras lenkkikaveri ever

HCM 1998

Seuraavina vuosina treenaasin itteni aina sellaiseen kuntoon, että HCM meni läpi just ja just. Juoksin useamman kerran saman ajan; 4:39. Se oli mun sellainen diesel-vauhti, mihin pääsi muutaman kuukauden treenillä. Treenikilsat oli vuodessa välillä 200 - 400. Yhtenä vuonna taisin innostua juoksemaan tuhat kilsaa, mutta siinä joutui jo käymään viikottain hierottamassa jalat ja varoa koko ajan koputtelevaa penikkatautia.

Noina vuosina tuli viikon pitkä lenkki juostua kaverini Joukahaisen kanssa, joka oli treenikaverini Vantaan Kokondosta. Opin Joukahaiselta paljon juoksemisesta; mm. sen, että jos oikasee niin munat pienenee sentillä. En ikinä uskaltanut kokeilla =D Meidän lauantain pitkät lenkit muodostu välillä melkoiseksi äijäilyksi. Lähdettiin matkaan aina Pitkäkoskelta ja juostiin Kaivariin ja takas. Paitsi sen jälkeen kun tämä kahjo lenkkikaverini keksi "Larun keikan". Kerran oltiin kääntymässä takaisin Stadin päässä kun Joukahainen heitti: "Vedetääks Hokkinen Larun keikka".
- Mikä ihmeen Larun keikka?
"No juostaan kato tästä Lauttasaaren kautta Espooseen ja sit Espoosta bäks Stadiin sit Pitkäkoskelle."
- No vitti, kyllähän me vedetään.

Siinä alkoi sit lauantailenkit venymään =) Joskus vedettiin vaihtelun vuoksi pitkä lenkki kiertämällä Paloheinen vitosen pururataa. Siinä sai kipeet sääret vähän leediä kun juostiin pehmeellä alustalla. Kerran sitten sattui vähän sateinen päivä. Lenkin peruminen ei sen kahjon kanssa tullut kysymykseenkään. Se päivä vaan sattui olemaan sateisin päivä Stadissa moneen vuosikymmeneen. Juostiin neljä tai viisi kertaa Paloheinän vitonen ihan järjettömässä kaatosateessa. Alamäissä purut meni ohi meistä kun rankkasade muutti pururadan pelkäksi radaksi. Purtsilla oli pari aika korkeeta mäkeä. Salamat hakkas siinä ympärillä ja opin sillä lenkillä sen, että lähelle lyövä salama ei ole valkoinen, vaan värjää koko alueen lilalla valolla (plus, että tärykalvot meinaa poksahtaa).
Paras lenkki on rankka lenkki. Yhtenä suvena oltiin sit molemmat niin hyvässä kunnossa ettei Larun keikatkaan oikein enää tuoneet toivottua kärsimyksen tunnetta. Juostiin siinä jossain about 15 kilsan kohdilla ja Joukahainen pukahti:"Meneex jotenkin liian helposti?"
- Joo, ei kyl tunnu missään
"Pantaisko vähän hiekkaa housuihin, että tuntuis ees jossain?"

Marathon treenaamatta

Ei pal naurata

Joukahainen pisteli vuosien aikana koko joukon marathoneja yksin. Kerran sitten se pyysi mua kuskiksi kun oli menossa Forssan Suvi-illan marathonille. Siinä automatkalla hiffasin, että mullahan  on sortsit ja lenkkarit. Kun ei oikein kiinnostanut seisoskella parkkipaikalla neljää tuntia, niin pistin jälki-ilmoittautumisen ja päätin hutasta siinä aikani kuluksi itekkin marathonin. Kilsoja vaan ei ollut alla käytännössä yhtään ja päällä vähän semmoinen semi-löysä karateopettajan kondis =D

Kun olin juossut kuusi kilsaa oli molemmat polvet jo ihan tulessa. Ihan kuin molemmista ois lyöty naula sivusta läpi. Siinä sitten kelailin, että tästähän tulee varmaan lepposa lenkki kun matkaa on vielä 36 kilsaa jäljellä. Mä en ole koskaan askeltakaan marathonilla kävellyt ja se oli mun ainut tavoite tuollakin reissulla. Huonon kondiksen takia tuli ehkä juotua sporttijuomia normaalia enemmän ja jossain parinkympin kohdilla iski kauhee kusihätä. Siellä mitään vessoja ollu. Reitti kulki pientaloalueen läpi ja joka pihalla on oli vorssalaisia ihmettelemässä juoksijoita. Parin kilsan päästä kohdalle tuli kuitenkin ihan snadi kuusimetsikkö, jonne hiippailin kuselle. Olin siinä just saanut aloiteltua kun huomasin, että molemmissa jaloissa piti puffettia about sata hyttystä. Aloin siinä sit jotenkin ravistelee klabeja ja hytkymään sillä seurauksella, että kusin shortsit märiksi ihan kauttaaltaan. No ei muuta kuin takas radalle. Lonkasta alaspäin ei ollut enää mitään tuntoa ja kuset housussa =D
Kun sitten lopulta tulin urheilukentälle ja ylitin maaliviivan, olin käyttänyt kaiken spiritin mitä äijästä löyty. Juoksin ekat kymmenen kilsaa ehkä jaloilla ja loput 32 kilsaa tahdonvoimalla. Maalissa sanoin Joukahaiselle, että jos tota maaliviivaa ois siirretty metrikin eteenpäin niin oisin varmaan alkanut spiidaa =)

No mikäs on sitten tarinan opetus? Ei hajuukaan - tai ehkä se, että vaikka olis vähän kusta housussa, niin ei haittaa. Anna mennä loppuun asti. Tee se mihin olet ryhtynyt. Reidet paranee ja kusi kuivuu, mutta muistot on ikuisia =)

~ Hogane ~

 

Kolme metrotarinaa

Siihen nähden, että olen rakkaan Stadini eri kulmilla asunut jo yli viisikymmentä vuotta olen metrolla ajellut melko vähän. Tänään aamulla tuli jostain syystä mieleen yksi hauska tapahtuma metromatkalta jostain kymmenen vuoden takaa. Kun mitään painavampaa asiaa ei nyt mielessä ole niin päätin jakaa Teille tämän opettavaisenkin tarinan. Koska yhdestä stoorista ei ehkä oikein kokonaista bloggausta saa kasaan, niin päätin hivuttaa mukaan kaksi muutakin metrostooria, joissa toisessa käyttäydyin kuin vähintäänkin sankari ja toisessa kuin täysi urpå =)

Metrotarina 1
Todellakin väärä arpa

Stadin tuubi idän huudeilla

Olin menossa treeneihin ja kiinnitin huomiota samassa vaunussa nyrkit polvilla ryhdikkäästi istuvaan latinon oloiseen kaveriin. Millin siili ja treenikassi jalkojen välissä. Äijästä näki kilsan päähän, että se oli sotilas ja varmaankin menossa treeneihin. Näkemättä kunnolla hänen treenikassiaan veikkasin, ettei siinä lue Haagan tanhuseura. Äijä oli ilmiselvä kamppailija.
Vaunuun nousi humalainen tosi iso kaveri toisessa kädessään iso sipsipussi ja toisessa bissetölkki. Tämä Game of thrones sarjan Hodoria muistuttava räyhä päätti kohdistaa kiukkunsa tietysti tähän ärsyttävän ryhdikäästi istuvaan "ulkomaalaiseen".

Hodor istui soltun eteen ja alkoi heitellä sipsejä tämän päälle
Syö neekeri sipsejä!!
Solttu istui ilmeenkään värähtämättä paikallaan. Sehän alkoi Hodoria ärsyttämään ja hän alkoi yhä kiivaammin viskomaan taffelia vastapäiselle penkille. Hodor alkoi myös keksimään yhä nokkelampia nimityksiä matkatoverilleen. Sipsien roiskimista jatkui monta minuuttia. Lopulta Hodor kaatoi sipsinsä soltun treenikassille ja lattialle sanoen tyytyväinen ilme kasvoillaan
Syö neekeri lattialta !!
Ennen kuin Hodor ehti kissaa sanoa oli solttu noussut ylös ja pyöräyttänyt möhköfantin käden selän taakse varsin epämukavaan asentoon. Muutamalla valssiaskeleella pari siirtyi metrovaunun oville, jossa solttu tunki Hodorin naamaa päin ikkunaa, nostaen lukitusta käsivarresta varsin tehokkaan näköisesti ukkoa ylöspäin. Hodor sipsutti kivun ja säikähdyksen lamauttamana varpaillaan ja huusi tuskissaan
Anteeksi, anteeksi, anteeksi, en mitään tarkoittanut - anteeksi ...
Hetken päästä solttu irroitti otteensa ja palasi mitään sanomatta (ja taakseen katsomatta) takaisin paikalleen ja istui alas, asettaen nyrkit takaisin polvilleen =)

Metrotarina 2
Tyhmä vartija - tuhma matkustaja

Vertikaalista hupia

Olin tulossa risteilyltä, jossa juhlittiin kouluporukan kanssa tuoreita merkonomin papruja vuonna 1994. Happi oli vähän heikko ja olo vähintäänkin väsynyt. Istuin metroon ja tavoitteena oli päästä ytimestä Vuosaareen. Nukahtaminen muutti kuitenkin sen verran matkasuunnitelmaa, että heräsin Ruoholahdessa käytyäni ensin idän päässä kääntymässä. Metrovartija tökki Hogasta hereille kehottaen nousemaan vaunusta. Sanoin, ettei nyt oikein jaksaisi mihinkään nousta.

Käytiin seuraava keskustelu:
Vartija: Kuule kyllä sun on noustava kun tämä metro tekee kohta sellaisen kiepin ja kaikkien matkustajien on poistuttava metrosta.
Hogane: Onko se sellainen horisontaalinen vai vertikaalinen kieppi?
Vartija: HÄ?
Hogane: Niin, että onko se sellainen horisontaalinen vai vertikaalinen kieppi?
Vartija: Nyt en kyl tajuu.
Hogane: Että onko se muka sellainen vertikaalinen kieppi niin kuin maailmanpyörä tekee Lintsillä?
Vartija: No ei tietenkään.
Hogane: Kyl mä sit varmaan pysyn tässä penkillä. Lähe nyt hiihtää siitä ja anna miehen nukkua.

Vartija antoi periksi ja selvisin kiepistä elävänä. Väsymys kuitenkin painoi sen verran, että nukahdin uudestaan ja heräsin aikanaan saman vartijan herätellessä minua uudestaan tismalleen samassa paikassa.
Vartija: Hei ihan totta - nyt kyllä nouset tonne laiturille.
Hogane: No en mä nyt mihinkään nouse kun äskeisestäkin selvittiin.
Aikanaan pääsin sitten kuitenkin himaan. Kolmatta kieppiä ei enää tullut =D

Metrotarina 3
Valkeuden ritari

Valkeuden ritarin kirkas aura =)

Joskus 90-luvulla pidin taukoa karatesta ja treenasin vuoden hapkidoa mestari Parkin oppilaani Sörkassa. Olin matkalla treeneihin kun asemalta metroon paukkasi joukko lattiaan ulottuviin mustiin nahkatakkeihin pukeutuneita kummituksia. Niillä oli naamat meikattu valkoisiksi ja pitkät mustat hiukset roikkuivat puolessa perseessä. "Äijillä" oli rajusti mustaa meikkiä ja kaulassa roikkui ristit väärinpäin. Meno oli aika häiritsevää. Nämä äiskän pikku paholaiset joivat kaljaa, möykkäsivät, kuuntelivat helvatin kovaa jotain outoa heviä ja heittelivät tyhjiä tölkkejä vaunuun. Kun huomasin, että etenkin naispuoliset kanssamatkustajat suorastaan pelkäsivät näitä pellejä - päätin puuttua tilanteeseen. Kävelin sinne vaunun takaosaan ja sanoin, että se tölkkien heittely loppu nyt. Pistätte sen paskamusanne kiinni ja jos yksikin vielä häiritsee yhtään, niin saatte pakata luutanne ja lentää vittiin tästä metrosta.
Pirulaiset katsoivat mua hölmistyneenä.
Yksi kysyi: Mikä vitti sä oikein luulet olevas?
Hogane: No en ainakaan tollanen urpo. Mä oon vitti valkeuden ritari.
Vaunun takaosa oli hipihiljaa kunnes aikanaan poistuivat =)

Dodii - mikäs nyt oli sitten tämän bloggauksen pointti? Ei hajuakaan - mutta itehän luitte =D

Kevättä pukkaa - eläkää vahvasti =)

~ Hogane ~

2

Päivä käyntiin jumpalla

Juokseva naru-Hogane

Mähän ole aina digannut kamppailun ja puntin lisäksi myös kestävyysliikunnasta. Olenkin ripotellut kymmeniä kiloja vaivalla hankittua lihasmassaa ravaamalla kuin eksynyt susi pitkin Keskuspuiston polkuja. Pahimmillaan lenkit oli yli 30 kilsan pituisia. Näihin oli syynä kahjo lenkkikaverini Joakim Kokondosta, joka aina heitti "Mitäs jos juostais tuolta Larun ja Espoon kautta takaisin". Terkut sinne =D
Maratooneja tuli juostua säännöllisesti vuosien ajan. Talvisin sitten hiihtelin - lenkkien mittayksikkönä ei käytetty kilometrejä vaan tunteja. Fillarillakin olen ajanut ihan liikaa. Niin hauskaa kuin kestävyysliikunta onkin se kyllä varmistaa, että testot pysyy alhaalla ja ettei paidat ala hartioista kiristämään.

 

Älä hukkaa testoja - vaan buustaa niitä liikunnalla

Olen modannut itselleni uuden aamutreenin. Sen pointti on karistaa unet heti aamusta simmuista ja pistää kone hurisemaan hyvällä sykkeellä kohti uutta päivää. Pyrin tekemään jumpan ainakin joka arkiaamu.

Pistän esimerkiksi maanantain jumpan:
1) Lämmittelyksi 10 minuuttia varjoerää (vetelen jumpat ihan karatevermeissä, jotta pääsee paremmin lyömisen tunnelmaan)
2) 5 x 1 minuutti lihasjumppaa, joiden väliin aina 1 minuuttia varjoa (punnerruksia, kyykkyjä, lankutusta, kahvakuulaliikkeitä tai voimapallojen päältä punnerruksia tms.)
3) Loppuvenyttelyt
4) Hoida päivän hommat ja mene tyytyväisenä nukkumaan =)

Boxing timer

Eräkellosta ryhtiä puuhaan

Hommaa helpottamaan latasin iPadiin eräkellon, joka kyllä tekee hommasta paljon hauskempaa. Apiin voi tallentaa erilaisia treenejä ja taustamusiikit. On kyllä räyhäkästä vetää aamulla varjoa kun taustalla soi esim. Three six mafian It's a fight =)
Joka toisena päivänä ohjelmassa haen sitten maksimisykkeitä lyhyinä 20 sekunnin spurtteina kymmenen sekunnin tauoilla. Eli lämmittelyn jälkeen vaikka 10 kertaa 20 sekunnin kauhea spurtti, jossa yritän saada sykkeet ihan maksimiin. Sykkeen saa nousemaan esim. laittamalla riittävästi X:iä Youtube hakuun tai katselemalla Laura Huhtasaaren vaalitenttejä. Jos haluaa nostaa sykkeen liikunnalla niin kyykky+perhoshyppy tai punnerrus+kyykkyhyppy myös toimii =D

 

Ei juokseva Hogane

Lyhyet voimaa vaativat treenit nostaa heti aamusta testotasoja ja karistaa unet silmistä niin notta heilahtaa. Treeniin ei mene paljon aikaa, eikä pakkanen tai sade haittaa =) Kaikki lämmittelyosuudet ja erien väliset tauot heittelen kevyttä karate-varjoa tai hion potkutekniikoita tms. Ensimmäisissä erissä vähän varovaisemmin, mutta treenin loppupuolella takakierttarit ja mawat heiluu jo vanhaan malliin niin, että pitää lamppuja varoa =D
Aamutreenien paras puoli on ehdottomasti kunnon potkustartti päivään. Ansaittu aamiainen maistuu paremmalta ja voi oikein tuntea protskujen uivan reisiin (eikä perseeseen). Reippaasti aloitettua päivää ei oikein saa väärille raiteille millään. Mulla ainakin tiukka musa ja kova aamutreeni aiheuttaa koko loppupäiväksi asenteen Varo maailma - Hogane tulee !!!

 

Dodii - nyt kuitenkin oikeiden töiden kimppuun. Pistäkää dudet ja kissat hihat rullalle ja Suomi nousuun !!!!

 

Mulla on aina plääni

Peruskoulun päästötodistukseni lukuaineiden keskiarvo oli muistaakseni 5.4. Fysian ja kemiikan maikan näin ekan kerran kun se kertoi mulle, että ehdot paukahtaa molemmista. Sen tunnit oli perjantaisin. Mä en juurikaan käynyt perjantaisin koulua. Nuoruus meni nuoruuden ja urheilun merkeissä.
Opiskelemaan aloin vasta täytettyäni kaksikymmentäviisi. Mutta sitten myös aloin opiskelemaan. Tein ensimmäisen pläänin elämässäni ja aloin määrätietoisesti noudattamaan sitä. Ensin nostin parissa kuukaudessa nipun päästötodistuksen vitosia kympeiksi. Siitä Malmin kauppaopiston kautta sitten kauppakorkeakouluun. Melko pian olin pörssiyhtiön myyntijohtaja ja sen suurimpia omistajia. Näiden vuosien aikana opin tekemään pläänejä.

 

Kaikki mun kaverit ovat kuulleet kymmeniä kertoja mun tokaisevan

Mulla on aina plääni

Näitä pläänejä on aina useita yhtaikaa. Osa koskee terveyttä, osa duuneja tai milloin mitäkin, mutta aina niitä on. Ja läheskään aina nämä pläänini eivät toteudu. Mutta itse koen oleellisemmaksi sen, että pläänejä on. Se on kuitenkin merkki siitä, että vielä yhden mäen yli dallataan ja periksi ei olla annettu. Ihminen ilman plääniä on jo hyvää vauhtia menettämässä pelin.

"Kaksi tai kolme viidestä"  -systeemini

Mun päiväthän menee duunin merkeissä, joten treenaaminen ja muut puuhat täytyy hoitaa duunin lisäksi. Mulla on muutamia hankkeita, jotka vaativat pitkäjänteistä duunia, mutta aikaa niille ei todellakaan ole yhtään liikaa.

1) Kirjoittaminen
Aloitin kirjoittamisen ihan hetken päähänpistosta. Kuukaudessa idean syntymisestä oli ensimmäinen Foka kirja skrivattu. Rypsisade oli monelta osin raakile, mutta mulle ainut mikä merkitsi oli se, että tajusin tykkääväni kirjoittamisesta. Toinen kirjani Hammurabin hengessä oli jo parempi. Tavoitteenani on parantaa kirja kirjalta.

2) Lukeminen
Kirjoittajana on vaikea kehittyä lukematta paljon. Yritän lukea 50 sivua päivässä jos mahdollista.

3) Kitaran soitto
Olen aina halunnut oppia soittamaan kitaraa. Homma on edelleen tulilla.

4) Punttitreeni
Yritän mahdollisimman usein löytää kolme varttia punttitreeniin.

5) Karate ja venyttely
Vaikka karaten ensiaskelista on jo yli neljäkymmentä vuotta, vaatii taitotason ylläpitäminen edelleen harjoittelua.

Olen jo jonkin aikaa toteuttanut "kaksi tai kolme viidestä" -ohjelmaani. Idea on siis tehdä joka päivä vähintään kahta edellä listatuista asioista. On sattunut sellaisiakin viikonlopun päiviä, että olen mahduttanut päivääni vähän kaikkia viittä, mutta yleensä kaksi tai kolme onnistuu. Osa elementeistä kehittää kroppaa - osa nuppia. Näin systeemissä voi pysyä vaikka olisi viikon flunssassa tms.
Tämä harjoittelusysteemi ei oikeastaan ole ihan puhdas plääni siinä mielessä kuin minä sanaa käytän. Mutta siinä pysyminen takaa kuitenkin sen, että vuoden päästä olen kehittynyt kaikissa noissa osatekijöissä.

Mulle plääni on suunnitelma jonkin tavoitteen saavuttamiksi. Mutta se on enemmän sitoutumista tavoitteen saavuttamiseen kuin on kartta sen toteuttamiseen. Mulla on myös pläänejä, joihin liittyy ihan konkreettisia tavoitteita, vaikka ihan tarkka toteuttamismalli on vielä täysin hakusessa. Pisimmän aikajänteet ovat tasolla 3 - 5 vuotta. Mutta niistä en ainakaan vielä avaudu. Ehkä kerron sitten kun ne on saavutettu.

Suosittelen kuitenkin tota edellä kuvattua harjoittelusysteemiä ihan kaikille. Valitse asioita joissa haluat kehittyä ja ala kehittämään niitä pieninä palasina päivittäin. Tulet yllättymään miten hyvin homma toimii ja miten helppo siihen on sitoutua.

No nyt on alettava painamaan oikeita töitä.

Tsemiä kaikille - kevättä pukkaa =)

~ Hogane ~

Dodii - blogia buggaa

Mulla on aina tarpeen tullen ollut tapana käyttää sanontaa:

Jokaisella miehellä on kaksi asiaa; selitys ja perseenreikä 

Näinhän se on. Tosin voisi tuon muotoilla myös asuun "kolme asiaa", joista kolmas olisi sitten mielipide. Ikääntymisen myötä olen havainnut muuttuvani oikeaksi mielipideautomaatiksi. Niitä muodostaessani en vaivaudu useinkaan asiaa syvällisemmin tutkimaan, vaan nykäisen vankkumattoman mielipiteeni ihan piposta ja olen aivan helvetin hämmästynyt jos kaikki eivät sitä jaa =)
Twitteriin viisauteni ovat liian pitkiä. Facebookissa ne eivät saa ansaitsemaansa laajaa hyväksyntää ja ylistystä pienen kaveripiirin vuoksi (tehkää vapaasti johtopäätöksiä mahdollisista korrelaatioista).
Instagramissakin olen, mutta pidän kuitenkin tekstiäni parempana kuin selfie-tarjontaani, joten sekään ei oikein sovellu kansanvalistustyöhöni. Siis siksi tämä blogi.

Kevättä pukkaa =)

Blogin aihepiiri

Asioita ja niihin liittyviä mielipiteitä tulen muodostamaan ihan mistä huvittaa (olen ymmärtänyt, että menestyvän blogin ei tule keskittyä yhtään mihinkään asiaan). Voin kuitenkin mainita joitain asioita, joita ei tulla todennäköisesti käsittelemään:
- muoti
- matkailu
- kosmetiikka ja kauneus
- sisustus
- ravit
- ralli
- Salatut elämät
- Kauniit ja rohkeat

 

Sen sijaan voisin kuvitella kirjoittavani kirjoittamisesta, viiskymppisen äijän kasvukivuista (osa poikii punttisalilta -osa elämästä noin muuten), kamppailulajeista, poliitiikasta, yhteiskunnasta, uskonnoista, yrittämisestä, naisista, terveydestä, liikunnasta, ruokavaliosta, ...

Saattaa myös käydä niin, että kirjoituksista muodostuu osittain päiväkirjatyylisiä ylöskirjailuja, joiden ohessa sitten haukun jonkun asian tai ihmisen. Tai kehun. Riippuu varmaankin siitä millainen happi aamusta on. Tänään nuppi vähän kireellä johtuen syystä

Röökilakko

Nyt helmikuun alussa on nuppi vähän kireellä johtuen nikotiinista irroittaumisesta. Viimeisen röökin vedin keskiyöllä uutena vuotena. Sen jälkeen vähän vähentelin nikotiinia alas ensin nuuskalla ja sitten nikotiinipurkalla ja -tableteilla. Nyt on menossa päivä 12 täysin ilman nikotiinia. Vieroitusoireet tuntuvat vaan pahentuvan. Aivot huutaa koko ajan jotain. Ei siis mitenkään selvästi nikotiinia - vaan jotain. Hetkeksi saattaa auttaa kuppi mokkaa tai välipala, mutta pian huuto taas alkaa. Sitä on vaan nyt sitten kestettävä. Keskittymiskyky on aivan nollissa. Duunin teko läppärillä on tuskaa. Kymmenen minuutin välein tekee mieli lingota läppäri fönarista pihalle. Oloa ei mitenkään helpota se, että vierotan itseäni samalla SSRI-lääkkeestä. Tähän palailen ihan omassa stoorissaan =)

 

Kevättä kohti treenaten ja Topin kanssa lenkkeillen

Pojat heräilee 2.2.2018

Vaikka vieroitusoireet vähän vaivaa ja pitää pinnaa kireällä niin onneksi on lääkkeet tiedossa. Rakas kahdeksan vuotias beagleni Topi auttaa kahlaamaan vaikeistakin päivistä läpi. Se myös ulkoiluttaa säännöllisesti läppärin ääressä liikaa roikkuvaa isäntäänsä =)
Uudet huudit täällä itä-Pakilassa on jo nuuskittu ja muutamia vakkarireittejä ollaan keksitty. Muuten maailman leppoisin Topi vahtii piha-aluetta tarkasti ja smyygailee pihalla pomppivaa rusakkoa rinta rottingilla ja häntä väpättäen =)
Oloa parantaa myös päivittäinen treenaaminen (puntti ja karate) sekä terveelliseen perusruokaan keskittyvä ruokavalio.

Ulkona on kirkasta, linnut jo vähän livertelee, joten KEVÄTTÄ PUKKAA !!!

Nyt vaan reippaasti dudet ja kissat duunit purkkiin ja Suomi nousuun =)

~ Hogane ~

Seuraava bloggaus: Mulla on aina plääni »