Siirry sisältöön

Taas pistetään äijiä kuntoon

Kesä mennä hujahti. Ei ihan paras, mutta meni jo. Uusi duuni pisti osaamisen tiukille ja uutta piti opetella. Onneksi vielä lamppu pelaa ja uuttakin osaamista tarttuu. Ruutia ei riittänyt treenaamiseen ja kunto vähän pojilla repsahti. Taas on Hogasella ja Topilla kuntokuuri edessä.
Syksy on ollut mulle aina ajankohta, jolloin saan muutosruutia kehiin. Jo vuosikymmeniä olen ollut parhaassa kondiksessa joulu-tammikuussa. Katotaanpa jos syyskuuri taas lähtis käyntiin. Päätavoitteet on tiputtaa nikotiini kaikissa muodoissaan ulos mun elämästä, pitää korkki kiinni ja vääntää tää tomumaja taas kerran säädylliseen sheippiin. Mutta ei hätää - mulla plääni =)

Se ettei tee jotain - ei ole tekemistä.

En laske esimerkiksi ilman bisseä olemista tekemiseksi. Ihminen ei saavuta mitään olemalla tekemättä jotain. Jostain kieltäytyminen voi olla erittäinkin hyödyllistä ja terveellistä, mutta mitään uutta ei vielä synny. Asiat tapahtuu ja muuttuu tekemällä. Siksi en aio keskittyä asioihin, joista koitan pitäytyä (spaddu, algumahooli tai epäterveellinen safka). Ei ole kovin mielekästä tehdä tänne päivämerkintöjä tyyliin: tänään en syönyt jätskiä, pizzaa, hattaroita, tuulihattuja, suklaata, vehnäjauhoa, fariinisokeria, tupakantumppeja tai pikkulapsia. Noups. Yhtä vähän olisi järkeä poustailla ettei tullut tänäänkään juotua olutta, kossua, bensaa tai kuravettä. Kieltäymyksellä on osansa muutoksessa, mutta aion keskittyä tekoihin.

Kolme viidestä systeemi taas käyttöön

Pistän taas käyttöön viisi judeemia, joista on tehtävä vähintään kolmea päivässä. Duunia en näihin luonnollisesti sisällytä - se on annettu tekijä. Mutta näistä aletaan kokkaamaan hyviä, aktiivisia ja kehittäviä päiviä syksyyn:

1) Lukeminen
Vähintään 50 sivua päivässä jotain kehittävää lukemista.

2) Kirjoittaminen
Vähintään muutama sivu päivässä Foka kolmosta, josta ei enää paljon puutu. Lisäksi mulla on toinenkin kirja vaiheissa. Siitä myöhemmin lisää.

3) Punttia kehiin
Kun mulla nyt kerran on kuntosali himassa niin mitäs jos koittais taas pakata ruutia koneeseen.

4) Kitaran kesytys jatkukoon
Ikuisuusprojekti, mutta ei vielä luovuteta. Vielä mä noi mun kepit kesytän =)

5) Topin kanssa pitempiä lenkkejä
Otan nyt aluksi tavoitteeksi maltilliset 12 tuhatta askelta päivässä. Pääsee Topikin nopeesti kuntoon kun pistellään lenkkeihin vauhtia ja pituutta lisää.

Ilman tavoitteita ei ainakaan tapahdu mitään, joten näillä lähetään liikkeelle.
Nähtäväksi jää kuinka tiheellä syklillä jaksan päiväkirjaa pidellä, mutta kattellaan nyt. Uskon kuitenkin, että vähän ryhdikkäämpää kuvasettiä on tulossa.

Muistakaa pelata kovaa ja tavoitella asioita: Potta päähän ja kiekko jäähän dudet!!

Ken jaksaa veivaa veivaa

~ Hogane ~

Elämä ilman telkkaria

Myin uuden 55" taulutelkkarini pois tossa jokunen aika sitten. Merkittävin välitön muutos oli outo tyhjä kohta olohuoneen tv-tasolla. Taso on nyt orvon näköinen ja olohuoneen yleisilme näyttää siltä kuin olisi varkaat käyneet kylässä. Ehkä pistän tv:n tilalle kasveja tai jotain muuta, mutta telkkaria siihen ei ihan heti enää tule.
Telkkarista luopumisella on ollut vain positiivisia vaikutuksia. Olen saanut lisää aikaa. Loputtoman määrän tunteja, jotka kuin huomaamatta tv ennen varasti.

Mitä putkelta tulee?

Teen pääosin töitä kotiofficella. Mulla on ollut sellainen tapa, että kun pidän safkatauon niin avaan telkkarin. Rullin kaikki kanavat läpi ja useimmiten löydän jotain, mitä voin pitkin hampain tsiigata ruokailun ajan. Mutta noin pääsääntöisesti telkkarista tulee sellaista paskaa, ettei kukaan olisi sitä uskonut jos ohjelmien nimiä olisi alkanut luetella kymmenen vuotta sitten: Karkkikuningatar, Hurjat tonnikalat, Perähikiän sankarit, Romuraudan valtiaat, Tahdon morsiuspuvun, Rikkaiden deittipalvelu, Häät sulhasen tapaan, Paratiisihotelli Norja, Ensitreffit alttarilla Australia, Erohotelli, .... Siis oikeesti nyt!!!!

Mutta pahinta on Astral-TV !!!!

Astral-TV:ssä poistetaan kirouksia, parannetaan käsiä heiluttemalla sairauksia, paukutetaan noitarumpua ja kilistellään kelloja =D =D =D =D =D
Mutta asia on mielestäni kuitenkin vakava. Valtakunnallisella kanavalla lähetetään tollasta, jota saattaa katsoa vaikka pienet lapset. Suomessa vuonna 2018 ?!?!?!?!?!
Kyllähän kanavat on aina kumartaneet rahan edessä, mutta tää on jo ihan vaan liikaa =(

Takaisin aiheeseen - mites elämä sujuu ilman telkkua?

Jossain vaiheessa käytin telkkaria uniriepuna. En osannut nukahtaa ilman, että telkkarista kuuluu jotain taustahöpinää. Ihan turha tapa. Nykyään pistän simmut kiinni ja nukahdan. Unirytmi on kohdillaan ja aamulla levännyt olo.
Päivisin aikaa on enemmän. Jos ennen katsoin telkkua esim. kolme tuntia päivässä, niin se tekee yli tuhat tuntia vuodessa. Se on noin 17 prosenttia koko valveillaoloajasta!!! Eli 17 prosenttia elämästä - huh huh!!! Näille tunneille voisi tietysti keksiä muutakin käyttöä.
Nykyisin tulee soiteltua enemmän skittaa (edelleen huonosti), pitkiä puheluita kavereille ja luettua kirjoja. Telkkaria katsoessa mulle tuli harvoin sellainen olo, että olipas mahtava juttu. Kirjoja lukiessani koen jatkuvasti ahaa-elämyksiä ja voin myös valita milloin ja mitä luen. Myös aikaa omalle kirjoittamiselle löytyy paremmin. Uutta Foka kirjaakin pukkaa taas vauhdilla.

Dodii - elämää telkulla tai ilman, mutta painetaan vahvalla tunteella uutta syksyä kohti =)

~ Hogane ~

 

Mulla on aina plääni

Peruskoulun päästötodistukseni lukuaineiden keskiarvo oli muistaakseni 5.4. Fysian ja kemiikan maikan näin ekan kerran kun se kertoi mulle, että ehdot paukahtaa molemmista. Sen tunnit oli perjantaisin. Mä en juurikaan käynyt perjantaisin koulua. Nuoruus meni nuoruuden ja urheilun merkeissä.
Opiskelemaan aloin vasta täytettyäni kaksikymmentäviisi. Mutta sitten myös aloin opiskelemaan. Tein ensimmäisen pläänin elämässäni ja aloin määrätietoisesti noudattamaan sitä. Ensin nostin parissa kuukaudessa nipun päästötodistuksen vitosia kympeiksi. Siitä Malmin kauppaopiston kautta sitten kauppakorkeakouluun. Melko pian olin pörssiyhtiön myyntijohtaja ja sen suurimpia omistajia. Näiden vuosien aikana opin tekemään pläänejä.

 

Kaikki mun kaverit ovat kuulleet kymmeniä kertoja mun tokaisevan

Mulla on aina plääni

Näitä pläänejä on aina useita yhtaikaa. Osa koskee terveyttä, osa duuneja tai milloin mitäkin, mutta aina niitä on. Ja läheskään aina nämä pläänini eivät toteudu. Mutta itse koen oleellisemmaksi sen, että pläänejä on. Se on kuitenkin merkki siitä, että vielä yhden mäen yli dallataan ja periksi ei olla annettu. Ihminen ilman plääniä on jo hyvää vauhtia menettämässä pelin.

"Kaksi tai kolme viidestä"  -systeemini

Mun päiväthän menee duunin merkeissä, joten treenaaminen ja muut puuhat täytyy hoitaa duunin lisäksi. Mulla on muutamia hankkeita, jotka vaativat pitkäjänteistä duunia, mutta aikaa niille ei todellakaan ole yhtään liikaa.

1) Kirjoittaminen
Aloitin kirjoittamisen ihan hetken päähänpistosta. Kuukaudessa idean syntymisestä oli ensimmäinen Foka kirja skrivattu. Rypsisade oli monelta osin raakile, mutta mulle ainut mikä merkitsi oli se, että tajusin tykkääväni kirjoittamisesta. Toinen kirjani Hammurabin hengessä oli jo parempi. Tavoitteenani on parantaa kirja kirjalta.

2) Lukeminen
Kirjoittajana on vaikea kehittyä lukematta paljon. Yritän lukea 50 sivua päivässä jos mahdollista.

3) Kitaran soitto
Olen aina halunnut oppia soittamaan kitaraa. Homma on edelleen tulilla.

4) Punttitreeni
Yritän mahdollisimman usein löytää kolme varttia punttitreeniin.

5) Karate ja venyttely
Vaikka karaten ensiaskelista on jo yli neljäkymmentä vuotta, vaatii taitotason ylläpitäminen edelleen harjoittelua.

Olen jo jonkin aikaa toteuttanut "kaksi tai kolme viidestä" -ohjelmaani. Idea on siis tehdä joka päivä vähintään kahta edellä listatuista asioista. On sattunut sellaisiakin viikonlopun päiviä, että olen mahduttanut päivääni vähän kaikkia viittä, mutta yleensä kaksi tai kolme onnistuu. Osa elementeistä kehittää kroppaa - osa nuppia. Näin systeemissä voi pysyä vaikka olisi viikon flunssassa tms.
Tämä harjoittelusysteemi ei oikeastaan ole ihan puhdas plääni siinä mielessä kuin minä sanaa käytän. Mutta siinä pysyminen takaa kuitenkin sen, että vuoden päästä olen kehittynyt kaikissa noissa osatekijöissä.

Mulle plääni on suunnitelma jonkin tavoitteen saavuttamiksi. Mutta se on enemmän sitoutumista tavoitteen saavuttamiseen kuin on kartta sen toteuttamiseen. Mulla on myös pläänejä, joihin liittyy ihan konkreettisia tavoitteita, vaikka ihan tarkka toteuttamismalli on vielä täysin hakusessa. Pisimmän aikajänteet ovat tasolla 3 - 5 vuotta. Mutta niistä en ainakaan vielä avaudu. Ehkä kerron sitten kun ne on saavutettu.

Suosittelen kuitenkin tota edellä kuvattua harjoittelusysteemiä ihan kaikille. Valitse asioita joissa haluat kehittyä ja ala kehittämään niitä pieninä palasina päivittäin. Tulet yllättymään miten hyvin homma toimii ja miten helppo siihen on sitoutua.

No nyt on alettava painamaan oikeita töitä.

Tsemiä kaikille - kevättä pukkaa =)

~ Hogane ~