Siirry sisältöön

Hogane -5 Topi +-3

Pahimmat helteet alkaa olla lusittu ja kesä kääntyy loppua kohden. Tänä kesänä päätin pitkästä aikaa viritellä vanhan koneen vähän säädyllisempään ruotuun ja tipauttaa 10 kiloo turhaa painoa pois. Topin kanssa on kävelty keskimäärin kymppi päivässä ja aamuisin olen huiskinut vanhasta muistista 30 - 45 minuutin karatesettejä.

Ruokavalion osalta noudatan "osittaispaastoa" eli syön aamiaisen vasta 12 jälkeen. Yleisin ateria kuurillani on puuro+raejuusto+oliiviöljy. Tällä systeemillä reilussa kuukaudessa tippunut puolet tavoitteesta. Juu - ja tiedän, että lihasta palaa, mutta sitä saa aina takaisin kunhan tulee aika tarttua rautoihin =)

 

Eniten v-uttaa kaikki
Jatkuva pienessä nälässä kärvistely kysyy kyllä lehmän hermoja. Pinna on koko ajan vähän turhan tiukalla, mutta on tää tehty ennenkin =)
Nälkää on edessä vielä kaksi kuukautta kun kokemukseni mukaan painon tippuminen hidastuu koko ajan. Eikä yli viiskymppisen konekaan enää hyrrää niin kuin nuorena.

Koko vuosi 2018 on ollut ja tulee olemaan ihme kärvistelyn vuosi. Alkupätkän tappelin serotoniini-lääkityksen lopettamisesta seuraavien vieroitusoireiden kanssa ja toinen puolisko menee sitten nälässä =D

 

Topi +-3 vuotta

En oikein koskaan ole keskittynyt ajan kulumiseen. Aika usein olen väärässä sen suhteen mikä viikonpäivä on menossa. Olen kuitenkin joka vuosi pistänyt Topin syntymäpäivänä face-päivityksen, jossa on ollut myös Topin ikä. Tänä kesänä pikkuherran oli määrä täyttää mielestäni yhdeksän vuotta.
Juttelin rakkaan exäni kanssa puhelimessa joskus alkukesästä ja hän sanoi Topin täyttävän 12 vuotta!?!?!?!? Exä on aina ollut oikea kävelevä kalenteri ja uskoin epäröimättä asian todeksi. Hajosin ihan täysin. Mihin hemmettiin rakkaan dogini elämästä katosi kolme vuotta!!! Tiedän, että beaglet elävät keskimäärin 12-15 vuotta. En voinut kestää ajatusta, että minun pitäisi alkaa valmistautua rakkaasta kämppiksestäni luopumiseen lähivuosina.

 

Jokunen päivä sitten mainitsin tästä mystisestä ikähypystä kaverilleni, joka sanoi ettei Topi mitenkään voi olla 12-vuotias. Kaivelin sitten kotona herran syntymätodistuksen ja JIPPIIIIIIIIII !!!! Ukkeli on justiinsa täyttänyt yhdeksän =)
Muuten ihan paksa päivä sai iloisen lopun. Vielä mennään vuosia Topin kanssa niin, että heiluu.

Muistakaahan, ettei ihmiset tai eläimet elämässämme ole ikuisia. Nauttikaa kaikista elämäänne rikastuttavista olioista ympärillänne kulki ne sitten kahdella tai neljällä jalalla =)

~ Hogane ~

Kaveri, jonka rakkautta en aina ansaitse

Tiedät mitä uskollisuus on jos omistat koiran

Espoolaisella kasvattajalla oli kahdeksan vuotta sitten beagle-pentue, jota menimme perheen kanssa katsomaan kaverilta saadun vihjeen perässä. Pienet luppakorvaiset pennut pomppivat kömpelösti nurmikolla kaatuen välillä kuonolleen suhteettoman ison päänsä painosta. Myöhemmin Topiksi nimetty pikkukaveri tuli innolla repimään lenkkarieni nauhoja muiden puuhatessa kauempana. Topilla oli hauska salmiakkikuvio keskellä selkää ja se tuntui viestivän pientä häntäänsä heiluttaen, että mä voisin muuttaa teille asumaan. Näin myös tapahtui.
Pikkukaveri vei koko perheen sydämen. Kotona Topia odotti kaksi kissaa, jotka ottivat uuden perheenjäsenen aika iisisti vastaan ilman sen suurempaa draamaa.

Topi oli perheemme ensimmäinen koira. Aloimme innolla selailla kasvatusoppaita ja Topi osoittautuikin oikein oppivaiseksi ja joviaaliksi tapaukseksi. Kauhutarinat kaiken rikkovista koiranpennuista eivät voineet olla enemmän väärässä. Topi ei purrut kenkiä sen enempää kuin mitään muutakaan. Paitsi yhden täsmäiskun se pentuna teki. Olin juuri asentanut Elisan Viihdepaketin mukana tulleet härpäkkeet ja vedellyt kaapelit pitkin seinustoja kun telkkari yhtäkkiä pimeni. Katsoin taakseni ja Topi seisoi keskellä lattiaa poikki purtu antennijohto suussa =D

Valmiina kynsienleikkuuseen =)

Saimme kasvattajalta hyvät neuvot pennun kouluttamiseen. Ehkä paras neuvo oli opettaa koiralle käsky "Jätä". Monikäyttöisellä käskyllä pystyi kontrolloimaan lähes kaikkia ei-toivottuja puuhia mitä beaglen pentu nyt voi keksiä.
Toinen hyvä neuvo oli totuttaa pentu kynsienleikkaamisen heti ja tehdä siitä "mukava" kokemus palkitsemisineen. Opetin Topin menemään kynsienleikkuuta varten sohvan päätyyn odottamaan ja vielä tänäkin päivänä pelkkä saksien esiinotto yhdistyy Topin päässä kohta saatavaan herkkupalkintoon.

Aluksi kyselin myös kasvatusneuvoja netistä beagle-sivustoilta. Sain melko paljon kuitteja siitä, ettei beagle kuulu kaupunkiin tai ainakin olisi syytä painua heti ostamaan maastopuku ja haulikko. Ratkaisin asian jättämällä haulikkopolvilla istuvat neuvojat omalle ruudinsavulle haisevalle saitilleen.
Elämä Topin kanssa sujui smuutisti ja lenkittäjiäkin pikkukaverille viiden hengen perheessä riitti.

Pojat Keskuspuistossa

Poitsit jäi kahdestaan

Kun avioliittoni exän kanssa päättyi jäimme Topin kanssa kahdestaan. Vuosien saatossa kohtasimme kahdestaan monenlaisia vaiheita. Vietimme kahdeksan kuukautta mökillä asustellen. Painoimme duunia Hertsigan konttorilla (Topilla on aina oma työtuoli tein sitten töitä officella tai kotona). Seikkailimme Keskuspuistossa kanahaukkojen elämää valokuvaten, ....
Topi osoittautui empaattiseksi kämppäkaveriksi, joka vaistoaa heti jos toinen on allapäin (tai kankkusessa). Vuosien saatossa Topi on lohduttanut elämän päähän (ja välillä munille) potkimaa isäntäänsä ja moni kaverini on myös hädän hetkellä saanut huomata Topin ymmärtävän ihmisten elämästä yllättävän paljon.

Topilla on tapana ottaa minut iloisesti häntä heiluen vastaan kun tulen ovesta sisään. Se kantaa aina eteiseen lahjan (lelun, kengän, kaukosäätimen, ..) ja ottaa minut vastaan kuin palaisin talvisodasta, vaikka olisin vain piipahtanut viemässä roskat.

"Hogane ja Topi"

Koiran uskollisuuteen ja kiintymykseen voi aina luottaa. Kun Japanissa puheeksi tulee uskollisuus, kerrotaan siellä usein tarina Hachiko koirasta. Jos syystä tai toisesta Hachikon tarina on mennyt ohi niin lue täältä. Hachiko koira odotti työpaikalla sairaskohtaukseen kuollutta isäntäänsä Shibyan juna-asemalla Japanissa yhdeksän vuotta. Tarinasta on myös tehty elokuva, jota yksikään koiranomistaja ei ilman nenäliinaa loppuun asti selviä. Japanissa on useilla juna-asemilla koirapatsas Hachikon muistoa kunnioittamassa.

Tarinoita koirista ja niiden uskomattomasta kiintymyksestä omistajiinsa on maailma pullollaan. Itse huomaan aivan liian usein ottavani tämän pohjattoman kiintymyksen ja rakkauden vähän itsestäänselvänä. On työkiireitä ja omat menemiset on aina niin hemmetin tärkeitä, että lenkit saattavat jäädä liian lyhyiksi. Tänä keväänä olen tehnyt taas koko joukon pläänejä, joissa keskipisteenä olen yllättäen Minä. Minun duuni, treenaaminen, terveys, ....

Nyt lisään joukkoon uuden pläänin. Lupaan huomioida Topia paremmin ja pistellä nyt ainakin kymmenen tuhatta askelta päivässä yhteistä ulkoilua =)

Koitetaan pitää hyvää huolta näistä meidän nelijalkaisista kaiffareista. Ulkoillaan enemmän - kerätään paskat talteen ja porskutetaan häntä vipattaen kevättä kohti =D

~ Hogane ~

Topi vai onko sittenkin Foka-kirjojen Japi =)