Siirry sisältöön

2

Päivä käyntiin jumpalla

Juokseva naru-Hogane

Mähän ole aina digannut kamppailun ja puntin lisäksi myös kestävyysliikunnasta. Olenkin ripotellut kymmeniä kiloja vaivalla hankittua lihasmassaa ravaamalla kuin eksynyt susi pitkin Keskuspuiston polkuja. Pahimmillaan lenkit oli yli 30 kilsan pituisia. Näihin oli syynä kahjo lenkkikaverini Joakim Kokondosta, joka aina heitti "Mitäs jos juostais tuolta Larun ja Espoon kautta takaisin". Terkut sinne =D
Maratooneja tuli juostua säännöllisesti vuosien ajan. Talvisin sitten hiihtelin - lenkkien mittayksikkönä ei käytetty kilometrejä vaan tunteja. Fillarillakin olen ajanut ihan liikaa. Niin hauskaa kuin kestävyysliikunta onkin se kyllä varmistaa, että testot pysyy alhaalla ja ettei paidat ala hartioista kiristämään.

 

Älä hukkaa testoja - vaan buustaa niitä liikunnalla

Olen modannut itselleni uuden aamutreenin. Sen pointti on karistaa unet heti aamusta simmuista ja pistää kone hurisemaan hyvällä sykkeellä kohti uutta päivää. Pyrin tekemään jumpan ainakin joka arkiaamu.

Pistän esimerkiksi maanantain jumpan:
1) Lämmittelyksi 10 minuuttia varjoerää (vetelen jumpat ihan karatevermeissä, jotta pääsee paremmin lyömisen tunnelmaan)
2) 5 x 1 minuutti lihasjumppaa, joiden väliin aina 1 minuuttia varjoa (punnerruksia, kyykkyjä, lankutusta, kahvakuulaliikkeitä tai voimapallojen päältä punnerruksia tms.)
3) Loppuvenyttelyt
4) Hoida päivän hommat ja mene tyytyväisenä nukkumaan =)

Boxing timer

Eräkellosta ryhtiä puuhaan

Hommaa helpottamaan latasin iPadiin eräkellon, joka kyllä tekee hommasta paljon hauskempaa. Apiin voi tallentaa erilaisia treenejä ja taustamusiikit. On kyllä räyhäkästä vetää aamulla varjoa kun taustalla soi esim. Three six mafian It's a fight =)
Joka toisena päivänä ohjelmassa haen sitten maksimisykkeitä lyhyinä 20 sekunnin spurtteina kymmenen sekunnin tauoilla. Eli lämmittelyn jälkeen vaikka 10 kertaa 20 sekunnin kauhea spurtti, jossa yritän saada sykkeet ihan maksimiin. Sykkeen saa nousemaan esim. laittamalla riittävästi X:iä Youtube hakuun tai katselemalla Laura Huhtasaaren vaalitenttejä. Jos haluaa nostaa sykkeen liikunnalla niin kyykky+perhoshyppy tai punnerrus+kyykkyhyppy myös toimii =D

 

Ei juokseva Hogane

Lyhyet voimaa vaativat treenit nostaa heti aamusta testotasoja ja karistaa unet silmistä niin notta heilahtaa. Treeniin ei mene paljon aikaa, eikä pakkanen tai sade haittaa =) Kaikki lämmittelyosuudet ja erien väliset tauot heittelen kevyttä karate-varjoa tai hion potkutekniikoita tms. Ensimmäisissä erissä vähän varovaisemmin, mutta treenin loppupuolella takakierttarit ja mawat heiluu jo vanhaan malliin niin, että pitää lamppuja varoa =D
Aamutreenien paras puoli on ehdottomasti kunnon potkustartti päivään. Ansaittu aamiainen maistuu paremmalta ja voi oikein tuntea protskujen uivan reisiin (eikä perseeseen). Reippaasti aloitettua päivää ei oikein saa väärille raiteille millään. Mulla ainakin tiukka musa ja kova aamutreeni aiheuttaa koko loppupäiväksi asenteen Varo maailma - Hogane tulee !!!

 

Dodii - nyt kuitenkin oikeiden töiden kimppuun. Pistäkää dudet ja kissat hihat rullalle ja Suomi nousuun !!!!

 

Dodii - blogia buggaa

Mulla on aina tarpeen tullen ollut tapana käyttää sanontaa:

Jokaisella miehellä on kaksi asiaa; selitys ja perseenreikä 

Näinhän se on. Tosin voisi tuon muotoilla myös asuun "kolme asiaa", joista kolmas olisi sitten mielipide. Ikääntymisen myötä olen havainnut muuttuvani oikeaksi mielipideautomaatiksi. Niitä muodostaessani en vaivaudu useinkaan asiaa syvällisemmin tutkimaan, vaan nykäisen vankkumattoman mielipiteeni ihan piposta ja olen aivan helvetin hämmästynyt jos kaikki eivät sitä jaa =)
Twitteriin viisauteni ovat liian pitkiä. Facebookissa ne eivät saa ansaitsemaansa laajaa hyväksyntää ja ylistystä pienen kaveripiirin vuoksi (tehkää vapaasti johtopäätöksiä mahdollisista korrelaatioista).
Instagramissakin olen, mutta pidän kuitenkin tekstiäni parempana kuin selfie-tarjontaani, joten sekään ei oikein sovellu kansanvalistustyöhöni. Siis siksi tämä blogi.

Kevättä pukkaa =)

Blogin aihepiiri

Asioita ja niihin liittyviä mielipiteitä tulen muodostamaan ihan mistä huvittaa (olen ymmärtänyt, että menestyvän blogin ei tule keskittyä yhtään mihinkään asiaan). Voin kuitenkin mainita joitain asioita, joita ei tulla todennäköisesti käsittelemään:
- muoti
- matkailu
- kosmetiikka ja kauneus
- sisustus
- ravit
- ralli
- Salatut elämät
- Kauniit ja rohkeat

 

Sen sijaan voisin kuvitella kirjoittavani kirjoittamisesta, viiskymppisen äijän kasvukivuista (osa poikii punttisalilta -osa elämästä noin muuten), kamppailulajeista, poliitiikasta, yhteiskunnasta, uskonnoista, yrittämisestä, naisista, terveydestä, liikunnasta, ruokavaliosta, ...

Saattaa myös käydä niin, että kirjoituksista muodostuu osittain päiväkirjatyylisiä ylöskirjailuja, joiden ohessa sitten haukun jonkun asian tai ihmisen. Tai kehun. Riippuu varmaankin siitä millainen happi aamusta on. Tänään nuppi vähän kireellä johtuen syystä

Röökilakko

Nyt helmikuun alussa on nuppi vähän kireellä johtuen nikotiinista irroittaumisesta. Viimeisen röökin vedin keskiyöllä uutena vuotena. Sen jälkeen vähän vähentelin nikotiinia alas ensin nuuskalla ja sitten nikotiinipurkalla ja -tableteilla. Nyt on menossa päivä 12 täysin ilman nikotiinia. Vieroitusoireet tuntuvat vaan pahentuvan. Aivot huutaa koko ajan jotain. Ei siis mitenkään selvästi nikotiinia - vaan jotain. Hetkeksi saattaa auttaa kuppi mokkaa tai välipala, mutta pian huuto taas alkaa. Sitä on vaan nyt sitten kestettävä. Keskittymiskyky on aivan nollissa. Duunin teko läppärillä on tuskaa. Kymmenen minuutin välein tekee mieli lingota läppäri fönarista pihalle. Oloa ei mitenkään helpota se, että vierotan itseäni samalla SSRI-lääkkeestä. Tähän palailen ihan omassa stoorissaan =)

 

Kevättä kohti treenaten ja Topin kanssa lenkkeillen

Pojat heräilee 2.2.2018

Vaikka vieroitusoireet vähän vaivaa ja pitää pinnaa kireällä niin onneksi on lääkkeet tiedossa. Rakas kahdeksan vuotias beagleni Topi auttaa kahlaamaan vaikeistakin päivistä läpi. Se myös ulkoiluttaa säännöllisesti läppärin ääressä liikaa roikkuvaa isäntäänsä =)
Uudet huudit täällä itä-Pakilassa on jo nuuskittu ja muutamia vakkarireittejä ollaan keksitty. Muuten maailman leppoisin Topi vahtii piha-aluetta tarkasti ja smyygailee pihalla pomppivaa rusakkoa rinta rottingilla ja häntä väpättäen =)
Oloa parantaa myös päivittäinen treenaaminen (puntti ja karate) sekä terveelliseen perusruokaan keskittyvä ruokavalio.

Ulkona on kirkasta, linnut jo vähän livertelee, joten KEVÄTTÄ PUKKAA !!!

Nyt vaan reippaasti dudet ja kissat duunit purkkiin ja Suomi nousuun =)

~ Hogane ~

Seuraava bloggaus: Mulla on aina plääni »