Siirry sisältöön

Haukoista ennustamisen taito

Keskuspuiston haukansmyygaajat

Tutustuin Iirikseksi ja Skäfäksi nimeämiini Keskuspuiston kanahaukkoihin aivan sattumalta viitisen vuotta sitten. Kävelin Topin kanssa metsäisellä kalliolla lähellä Laakson ratsastuskenttää kun Topia kohti syöksyi aikas buli petolintu. En tiedä harkitsiko Iiris Topia huikopalaksi poikasilleen, mutta se kurvasi kuitenkin takaisin puiden latvustoon metrin Topin yläpuolelta. Topi, joka oli tapahtumahetkellä irti, ei koko tapausta huomannut. Se nuuhki metsän tuoksuja niin touhukkaana, että olisi kyllä kyytiin lähtenyt jos ei olisi liian suureksi saaliiksi osoittautunut. Tuosta tapahtumasta lähti käyntiin mun ja Topin yhteinen uusi harrastus - kanahaukkojen smyygailu.

 

Kiinnostus näihin isoihin petolintuihin alkoi jo lapsuudessa. Kesäisin kiikaroitiin faijan kanssa kanahaukkoja mökillämme Orimattilassa. Aikoinaan kanahaukoista maksettiin tapporahaa ja koko kanta melkein tuhottiin. Mulle niissä oli jotain uljasta ja kiehtovaa. Faija veisteli taltoillaan mulle aikoinaan synttärilahjaksikin kuvan uljaasta petolinnusta, josta mulla ei nyt satu olemaan mukana parempaa kuvaa.

Lintu liitelevi nuolen osoittamassa suunnassa =)

Seuraavilla lenkeillä Topin kanssa kuljettiin sitten silleen, että koiruus kulki kuono maassa ja meitsi tähyili puiden latvustoja - halusin etsiä kanahaukkojen pesän. Aina välillä pysähdyttiin kuuntelemaan haukkojen kikitystä ja suunnistettiin sitten ääntä kohti. Yhtenä päivänä sitten pesä löytyi. Varmaan vuosikymmeniä vanha jättimäinen pesä oli korkean männyn oksanhaarassa. Sen juurelta löytyi kasa luita. Vaikken mikään biologi olekaan, niin totesin pesässä budjaavien ruokavalioon kuuluvan ainakin citykanit ja lokit. Jatkossa alkoi lenkeillä kulkemaan kamera messissä ja kuvia haukoista alkoi kertymään.

Kuvia - en sanonut, että hyviä =)

Pian näistä Topin, mun ja kanahaukkojen kohtaamisista alkoi tulla jokapäiväisiä. Mentiin aina Keskuspuistoon ihan haukkojen takia. Koska mulla on taipumus jonkinlaiseen urbaaniin shamanismiin, niin ajattelin, että haukkojen kohtaaminen oli aina hyvä merkki. Montaa kertaa ei metsästä palattu ennen kuin Iiris tai Skäfä oli bongattu.

 

En tiedä opittiinko me Topin kanssa liikkumaan hiljempaa vai tottuiko haukat meihin, mutta me päästiin koko ajan lähemmäksi niitä. Topikin tajusi millä asialla oltiin. Mä aina leikilläni (oikeesti tosissaan) sanoin Topille jo metsän reunalla, että "Etsi Topi haukat". Monta kertaa istuttiin sitten hiljaa vierekkäin Topin kanssa ja vaan tuijoteltiin puussa istuvaa tai pesään risuja roudaavaa haukkaa.

On se komia epeli

Haukkojen tavat alkoivat käydä pian tutuiksi. Tiesin missä ne metsästelee ja opin kuuntelemaan niiden viestintää toisilleen. Helpointa saalista haukoille näytti olevan pulut. Niitä ne kävi hakemassa Stadikan ympäristöstä. Kun pulu oli kynsissä ne lensivät takaisin pesän lähistölle lounaalle. Välillä pulua popsittiin puunoksalla ja joskus kiven nokassa.
Vähän säistä riippuen haukat ilmestyy pesälleen usein jo helmikuussa. Ne pörrää siinä aikansa ja katoavat taas jonnekin jos pakkanen kiristyy. Tänä vuonna en ole vielä haukkoja käynyt moikkaamassa, mutta eiköhän ne siellä jo puuhaile. Kanahaukat käyttävät samaa pesää vuodesta toiseen.

Tulipahan muuten nuo kanahaukat kirjailtua myös ensimmäiseen Foka kirjaani "Rypsisade". Siinä Foka vie ensimmäisillä treffeillä Miian kanahaukan pesälle. Muuta pesää niillä treffeillä Foka ei kyllä sitten nähnytkään =D

Iiris popsii pulua

Kerran sitten oltiin taas metsässä Topin kanssa kun hoksittiin Iiris lounaalla kiven päällä. Näytin Topille haukan ja sanoin, että nyt mennään ihan iisisti lähemmäksi. Me mentiin ehkä kolmen tai neljän metrin päähän ja käytiin siihen kattelemaan. Iiris lopetti hetkeksi ruokailun ja katteli meitä. Minuutti tuijoteltiin toisiamme. Veikkaan, että neiti tunnisti meidät ja se alkoi taas syömään. Oltiin siinä Topin kanssa ainakin viisitoista minuuttia. Tietenkään järkkärikamera ei ollut matkassa. Pidin tätä hienoa hetkeä kuitenkin merkittävänä hyvänä enteenä =)

Asuin tässä kolmisen vuotta Laajasalossa. Vaikka merenrannalla kävely olikin kivaa vaihtelua, niin vähän tuli haukkakaiffareita ikävä. Eräänä päivänä sitten kuulin lenkillä varisparven möykkäämistä. Ensimmäinen  ajatus oli, että olisiko huuhkaja eksynyt saarelle. Lähdettiin Topin kanssa tsekkaamaan puunoksilla rääkyvien varisten meininkiä ja kuinka ollakaan - syy olikin kanahaukka, joka oli napannut yhden variksen parvesta. Haukka nokki aikansa saalistaan ja lähti sitten lentämään kohti Santahaminaa saaliinsa kanssa. Tämä toistui sitten muutaman kerran parin viikon aikana. Olin iloinen siitä, ettei kanahaukkojen näkeminen ollut kokonaan poistunut Topin ja mun elämästä.

Huuhkajasta ennustaminen ja pökrännyt haukka

Huuhkaja ei liene hyvä merkki

Kerran löydettiin sitten huuhkaja Keskuspuistosta samalla tavalla varisten avulla. Istuttiin Topin kanssa yli tunti odottaen, että se lähtisi lentoon. Ikävä kyllä parempaa kuvaa en siitä saanut. Meinasi nimittäin tulla paskat housuun kun se lähtikin tulemaan suoraan mua ja Topia kohti =D
Muutenkaan en pidä noin lähtökohtaisesti huuhkajaa mitenkään onnea tuovana enteenä. Ainakaan suomalaiselle futikselle se ei ole menestystä tuottanut.

Muutama päivä sitten kävelin Topin kanssa kun yhtäkkiä kuului kaamea helähdys. Kanahaukka oli lentänyt lasitetun parvekkeen ikkunaan ja istui lanttu sekaisin hangella. Siivet tohottivat hassuissa asennoissa ja haukka ravisteli päätään ihmeissään. Tätä kirjoittaessani mietin, että mikähän enne tollainen pöllähtänyt haukka sitten on. Ehkäpä se vaan on niin, että jos elämä joskus vähän paukauttaa ottakäpärähän, niin ei muuta uudestaan ylös ja siivet alle =)

Kevättä pukkaa - nyt painetaan menemään vahvasti

~ Hogane ~

Mulla on aina plääni

Peruskoulun päästötodistukseni lukuaineiden keskiarvo oli muistaakseni 5.4. Fysian ja kemiikan maikan näin ekan kerran kun se kertoi mulle, että ehdot paukahtaa molemmista. Sen tunnit oli perjantaisin. Mä en juurikaan käynyt perjantaisin koulua. Nuoruus meni nuoruuden ja urheilun merkeissä.
Opiskelemaan aloin vasta täytettyäni kaksikymmentäviisi. Mutta sitten myös aloin opiskelemaan. Tein ensimmäisen pläänin elämässäni ja aloin määrätietoisesti noudattamaan sitä. Ensin nostin parissa kuukaudessa nipun päästötodistuksen vitosia kympeiksi. Siitä Malmin kauppaopiston kautta sitten kauppakorkeakouluun. Melko pian olin pörssiyhtiön myyntijohtaja ja sen suurimpia omistajia. Näiden vuosien aikana opin tekemään pläänejä.

 

Kaikki mun kaverit ovat kuulleet kymmeniä kertoja mun tokaisevan

Mulla on aina plääni

Näitä pläänejä on aina useita yhtaikaa. Osa koskee terveyttä, osa duuneja tai milloin mitäkin, mutta aina niitä on. Ja läheskään aina nämä pläänini eivät toteudu. Mutta itse koen oleellisemmaksi sen, että pläänejä on. Se on kuitenkin merkki siitä, että vielä yhden mäen yli dallataan ja periksi ei olla annettu. Ihminen ilman plääniä on jo hyvää vauhtia menettämässä pelin.

"Kaksi tai kolme viidestä"  -systeemini

Mun päiväthän menee duunin merkeissä, joten treenaaminen ja muut puuhat täytyy hoitaa duunin lisäksi. Mulla on muutamia hankkeita, jotka vaativat pitkäjänteistä duunia, mutta aikaa niille ei todellakaan ole yhtään liikaa.

1) Kirjoittaminen
Aloitin kirjoittamisen ihan hetken päähänpistosta. Kuukaudessa idean syntymisestä oli ensimmäinen Foka kirja skrivattu. Rypsisade oli monelta osin raakile, mutta mulle ainut mikä merkitsi oli se, että tajusin tykkääväni kirjoittamisesta. Toinen kirjani Hammurabin hengessä oli jo parempi. Tavoitteenani on parantaa kirja kirjalta.

2) Lukeminen
Kirjoittajana on vaikea kehittyä lukematta paljon. Yritän lukea 50 sivua päivässä jos mahdollista.

3) Kitaran soitto
Olen aina halunnut oppia soittamaan kitaraa. Homma on edelleen tulilla.

4) Punttitreeni
Yritän mahdollisimman usein löytää kolme varttia punttitreeniin.

5) Karate ja venyttely
Vaikka karaten ensiaskelista on jo yli neljäkymmentä vuotta, vaatii taitotason ylläpitäminen edelleen harjoittelua.

Olen jo jonkin aikaa toteuttanut "kaksi tai kolme viidestä" -ohjelmaani. Idea on siis tehdä joka päivä vähintään kahta edellä listatuista asioista. On sattunut sellaisiakin viikonlopun päiviä, että olen mahduttanut päivääni vähän kaikkia viittä, mutta yleensä kaksi tai kolme onnistuu. Osa elementeistä kehittää kroppaa - osa nuppia. Näin systeemissä voi pysyä vaikka olisi viikon flunssassa tms.
Tämä harjoittelusysteemi ei oikeastaan ole ihan puhdas plääni siinä mielessä kuin minä sanaa käytän. Mutta siinä pysyminen takaa kuitenkin sen, että vuoden päästä olen kehittynyt kaikissa noissa osatekijöissä.

Mulle plääni on suunnitelma jonkin tavoitteen saavuttamiksi. Mutta se on enemmän sitoutumista tavoitteen saavuttamiseen kuin on kartta sen toteuttamiseen. Mulla on myös pläänejä, joihin liittyy ihan konkreettisia tavoitteita, vaikka ihan tarkka toteuttamismalli on vielä täysin hakusessa. Pisimmän aikajänteet ovat tasolla 3 - 5 vuotta. Mutta niistä en ainakaan vielä avaudu. Ehkä kerron sitten kun ne on saavutettu.

Suosittelen kuitenkin tota edellä kuvattua harjoittelusysteemiä ihan kaikille. Valitse asioita joissa haluat kehittyä ja ala kehittämään niitä pieninä palasina päivittäin. Tulet yllättymään miten hyvin homma toimii ja miten helppo siihen on sitoutua.

No nyt on alettava painamaan oikeita töitä.

Tsemiä kaikille - kevättä pukkaa =)

~ Hogane ~